KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 14.9.2023

Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui tänään syyskuun kokoukseen. Listalla oli muutama ns. hieman isompi asia ja pitkä liuta aloitteita.

Ensimmäinen käsiteltävä asia oli Kauppakadun ja Koulukadun katusuunnitelmat. Keskustan katujen osalta on tehty hyviä suunnitelmia etenkin pyöräteiden rakentamiseksi ja parantamiseksi. Tuota kehittämistä Lohjan keskusta kyllä kaipaakin. Siihen nähden, kuinka pieni kaupunki Lohja on, tulee täällä keskustan katujen muuttaminen pyöräilijöitä paremmin huomioiviksi todella tarpeeseen. Hieman on nimittäin turhan jännittävää kulkeminen keskustan läpi millään muulla kuin autolla. Fillaroiden kyseessä on sen luokan kuoleman tai ainakin vammautumisen uhmaaminen, että kyllä jäävät suuremmat kaupungit kauas taakse tässä kisassa. Ja keskustan läpi pitäisi aika suuren lapsijoukon kulkea kouluun. Ja joskus saattaisi olla joku muukin, joka haluaisi pyöräillä. Lisäksi olisi kyllä hienoa, jos Lohjalla olisi edes pieni kävelykatu. Tai sellainen terassi- ja tapahtumakatu, kuten muissakin kaupungeissa. Ilman moottoreiden ääntä ja pakokaasujen käryä. Mutta sitä päivää taidamme odotella vielä tovin. Sillä odottelemme tovin vielä niitä pyöräteitäkin. Katusuunnitelma-pykälä meni tänään eteenpäin niin, että ennen lopullisia ratkaisuja odotellaan vielä tietoa siitä, toteutuuko torin laidalle hieman isompi hotellihanke ja samalla kenties vielä hieman tehdään kokonaisvaltaista suunnittelua keskustan kehittämisen osalta. Järkevää näin, sillä hönttöä on tehdä jokin juttu ensin kalliilla rahalla valmiiksi ja heti perään todeta, että tehtyä ratkaisua pitääkin muuttaa, kun samaan kohtaan rakennetaankin jotain muuta. Suunnitellaan siis huolellisesti kokonaisuus ja toteutetaan sitten. Toivottavasti pyöräilymyönteisemmän keskustan kehittämiseen ei kuitenkaan kulu enää kovin montaa vuotta.

Seuraavan pykälän kohdalla myönsimme eron ihanalle Anna-Maija Kalliolle ulkomaille muuton vuoksi. Kaikkea hyvää Ammi teille Limassoliin! Tässä yhteydessä Ammin manttelin peri kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnan varapuheenjohtajana toinen ihana Satu Nybäck. Hyvissä ja osaavissa käsissä pysyvät siis edelleen Vihreiden luottamustoimet.

Tämän jälkeen pääsimme käsittelemään hallintosäännön muutoksia. Lohjan hallintosääntöä on päivitetty, tai paremminkin se on uudistettu siten, että pohjana on nyt ollut Kuntaliiton mallipohja. Ei tuo mikään maailman ketterin malli ole ja osa tiedoista on hajautettuna useampaan paikkaan, mutta katsellaan nyt hetki tämän mallin toimivuutta ja parannellaan sitten tarpeen mukaan. Mitään kuntalaisen näkökulmasta järisyttäviä muutoksia itse hallintosäännön sisältöihin ei tullut. Toivotaan, että niin viranhaltijat kuin luottamushenkilöt sekä tarvittaessa kuntalaisetkin löytävät sieltä tarvitsemansa tiedot.

Näiden pykälien jälkeen käsittelyyn tuli nippu aloitteita, joita viranhaltijat olivat valmistelleen. Ensimmäisenä aloitteista käsiteltiin alueiden johtokunnan tekemä aloite osallistavasta budjetoinnista. Risto Murto piti asiasta hyvän puheenvuoron Vihreän valtuustoryhmän puolesta (tallenne kohta 16.16.). Kuten Risto puheessaankin totesi, oli tänä vuonna toteutettu kuntalaiskysely siitä, mihin kuntalaiset toivoisivat 20 000 euroa käytettävän, erinomainen alku kuntalaisten osallistamiselle. Tänä vuonna tuolla rahalla valikoitui kuntalaisten toiveiden ja äänestyksen mukaisesti toteutettavaksi muutama iltatoritapahtuma (Suurimmassa oli esiintyjänä Käärijä ja Lohjan tori on ääriään myöten täynnä!), yleisesti pientä torin kehittämistä sekä soutu- ja polkuveneiden hankintaa Lohjan eri järville maksutta ihmisten käyttöön. Itse äänestin ainakin jonkin ison muraalin puolesta. Muita valitsemiani asioita en enää muista. Mutta nuo toteutetut olivat erinomaisia juttuja kyllä. Kiitos siis kaupungille tästä toimintamallista. Toivon todella, että osallistavaa budjetointia jatketaan ja toivottavasti myös hieman laajennetaan. Lisäksi toivon, että yksi tai kaksi iltatoria musiikkeineen tai muuta vastaavaa tapahtumaa järjestettäisiin Lohjalla tulevinakin vuosina. Nyt meillä oli sekä Käärijä-ilta että Lohja 700-juhla aivan loistavia molemmat.

Valtuusto hyväksyi seuraavassa aloitekohdassa sen, että jatkossa Lohjalla maksetaan vihjepalkkioita, mikäli vihjeen ansiosta saamme ilkivallan-/vahingontekijän kiinni ja vastuuseen teoistaan. Vahingonteot ja ilkivalta verottavat kaupungin varoja varovaisestikin arvioiden kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Toivotaan, että palkkiojärjestelmä tuottaisi jotain tulostakin.

Seuraavana oli aloite hyväntuulisten ja kohteliaiden ihmisten Lohjasta. Sinällään erinomainen aihe, sillä jokaisella meistä on syytä katsoa peiliin ja miettiä omaa toimintaa ja omia vuorovaikutuksen tapoja eri tilanteissa. Toivottavasti aloitteen ajatuksen äärelle pysähtyy jokainen poliittinen toimija Lohjalla. Ja jokunen viranhaltijakin. Omasta puolestani täytyy sanoa, että pääosin viranhaltijoiden käytöstavat ovat kyllä huomattavasti parempia kuin luottamushenkilöiden.

Loppuun käsitellyksi katsottiin myös aloite kaupungin yksiköissä tarjottavan lihan määrän puolittamisesta. Vaikka aloite ei nyt suoraan tavoitettaan saavuttanutkaan, niin toivottavasti asiaa pohtimaan pysähdytään ruokapalveluissa aina kun se on mahdollista. Kyllä olisi varsin jouhevasti muutettavissa tarjottavia ruokia enemmän kasvispainotteisiksi. Toivottavasti Lohjan kouluissa on jo tehty sama liike kuin monissa muissa kaupungeissa, eli kasvisruoka on siirretty koulujen linjastoilla ensimmäiseksi ja mahdollinen liharuoka on tarjolla vasta kasvisruuan jälkeen. Tällä pienellä toimella ohjataan hienovaraisesti oppilaita maistamaan myös kasvisruokaa ilman, että asiasta tehdään sen suurempaa numeroa.

Sitten oli käsittelyssä ResQ-sovelluksen käyttöönotto kaupungin toimipisteiden hävikkiruuan myynnin yhteydessä. Tätä tutkittiin, mutta sovellus osoittautui huonoksi ratkaisuksi, kun ruuan myynnin on tapahduttava varsin pienen aikaikkunan puitteissa. Kaupunginhallituksen kokouksessa esitin kuitenkin kaupunginjohtajalle toiveen, että paperisten, Monkolan asiakaspalvelusta ostettavien lippujen lisäksi käyttöön voitaisiin ottaa myös mahdollisuus maksaa MobilePaylla. Maksutapahtuma olisi ketterä eikä ostajan tarvitsi käydä ostamassa ruokalippuja erikseen. Eikä maksujärjestelmästä aiheutuisi erityisiä kustannuksia kaupungille. Kirkkonummella henkilökunta siirtyy maksamaan ruokailunsa kouluilla yksinomaan MobilePaylla ensi vuoden alusta alkaen. Siellä lippu-lappu-aika on ohi.

Aloitteissa oli myös aloite digipalveluiden helppoudesta (se lienee aina tavoite), lumivallien poistamisesta (toivottavasti meillä on tulevinakin talvina lunta ja kyllä, risteysalueille lunta ei pidä kasata), uudesta suojatiestä, nuotiopaikasta Routiolle (liikaa ilkivaltaa kohdistuu retkeilypaikkoihin asutuksen lähellä, joten ei ole taloudellisesti järkevää. Harmi.) ja lopuksi laadukkaamman vessapaperin saamisesta kouluille (varttivaltuuston aloite). Lämmin suositus kaikille, että kuunnelkaa Heli Saukkola puheenvuoro tuosta varttivaltuuston aloitteesta. Löytyy tallenteen kohdasta 26.46. Erinomainen puhe, kiitos Heli.

Valtuuston päätteeksi Heidi Himmanen jätti aloitteen otsikolla: Lojo stads svenskspråkiga kommunikation i enlighet med stadsstrategin, språklagen och förvaltningsstadgan. Heidi perusteli hyvin aloitteessaan sitä, miksi Lohjan olisi syytä panostaa ruotsinkieliseen viestintään nykyistä enemmän. Kannatin Heidin aloitetta. Jäämme odottelemaan, josko aloite poikisi myös jotain tulosta.

Tässä syyskuun kokous. Seuraavana alkavat talousarviokäsittelyt eri lautakunnissa ja lokakuussa talousarvioin kimppuun käy kaupunginhallitus. Hieman tuskaiselta näyttää tilanne jo valmiiksi, mutta katsotaan, mitä sieltä lopulta eteen tulee.

Aluevaltuuston terveisiä tähän samaan sen verran, että siellä on tulossa käsittelyyn sekä asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutus ja jossain vaiheessa sitten myös hankinta. Mikäli asiat etenevät aluehallituksen viitoittamaa tietä, Apotti katoaa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta vuoden 2025 jälkeen.

Hyvinvointialueella valmistelussa on myös palvelustrategia. Suomeksi sanottuna pohdimme, miten voimme tuottaa kaikki tarvittavat palvelut riittävässä määrin ja samalla leikata menoista kymmeniä miljoonia euroa. Ei muuten ole ihan yksinkertainen yhtälö. Lopputulema lienee se, että jossain vaiheessa joltain osin palvelutaso heikkenee. Mutta miltä osin, missä ja milloin, on vielä tulevien keskustelujen ja vääntöjen aiheena.

Mukavaa syksyä kaikille ja nautitaan ihanista, viilenevistä syyspäivistä. Jospa säiden viileneminen vähentäisi hirvikärpästen määrää ja minäkin uskaltautuisin sitten sienimetsään.

-Laura-

https://www.youtube.com/watch?v=Y7DQrJkMFRU

Julkaissut Laura Skaffari

Kaupunginvaltuutettu, opetuspalveluiden erityisasiantuntija, FM

Jätä kommentti