LUONTOLAHJA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE

KOMMENTTIPUHEENVUORO 13.12.2017

Arvoisa puheenjohtaja ja muut läsnäolijat:

Asiaa valmistellut virkamies, ympäristöpäällikkö Risto Murto on esittänyt selkeät juridiset perustelut sille, ettei nyt kaupunginhallituksen tekemä esitys rajoita Lohjan kaupungin päätäntävaltaa esillä olevien alueiden käytössä. Tämä määräysvalta säilyy hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksymisen jälkeen kaupungilla toisin kuin Kuitunen asian esitti. Lisäksi todettakoon, että nyt käsittelyssä oleviin alueisiin ei kuulu juurikaan rantaviivaa, joten rantoja sotkevat tervalepät eivät liene tämän päätöksen ensisijainen haitta.

Käytännössä ainoa asia, minkä tämä päätös sulkee oikeastaan lopullisesti vaikkapa Liessaaren osalta pois, on asuinrakentaminen. Olisi hienoa, että arvokkaiden luontoalueiden suojelu ”ihmisten pahoilta näpeiltä”, virkistyskäyttö ja suurelle joukolle tarjolla oleva hyvinvointi menisi rakentamispohdintojen edelle. Olen kuullut tämän asian vastustamisessa käytettävän argumenttia, että Lohjan ydinkeskustan alueella ei pitäisi lukita suojelualueeksi ja virkistyskäyttöön näin merkittävää maa-aluetta. Itse käännän tämän argumentin toiseen suuntaan: Mielestäni Lohjalla ei ole varaa ottaa riskiä, että ydinkeskustan alueella sijaitsevaa, luontoarvoiltaan merkittävää aluetta käytettäisiin joskus muuhun kuin avoimeen, kaikkien kuntalaisten ja vierailijoidenkin hyvinvointia lisäävään käyttöön, luonnosta nauttimiseen ja virkistykseen. Mielelläni onnittelisin satavuotiasta Suomea koko Lohjan valtuuston voimin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: