OMA PUHEENVUORO 16.5.2018
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat
Lukion tulevaisuus on nyt käsissämme. Jokainen meistä on käynyt suurta pohdintaa omista arvoistaan ja päätöksentekoon vaikuttavien seikkojen tärkeysjärjestyksestä. Pohdinnassa ovat ihmisten terveys, tilojen toimivuus tulevaisuudessa, sijainti, hankkeiden onnistumisen riskit, historiallinen arvo ja nostalgia, erilaisten asiantuntijoiden uskottavuus ja merkitys, lukion vetovoimaisuus sekä lukion kantama homekoulun maine. Olemme tekemässä päätöstä tuleville sukupolville, emme itsellemme.
Oma prioriteettilistani muodostui seuraavaksi:
- Ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin maksimaalinen turvaaminen
- Kun tämän asettaa listalla ykköseksi ja ottaa tarkasteluun viime vuosien remontit vastaan uudisrakennukset Suomessa, tulee väistämättä lopputulokseen, että uudisrakentaminen on pienempi riski. Tästä meillä on myös omakohtainen esimerkki, Anttilan koulu. Remontti maksoi lähes yhtä paljon kuin uuden rakentaminen, mutta silti sisäilmaoireilut jatkuvat ja uusiakin oireilijoita on tullut. Vastaavaa riskiä emme voi lukion kohdalla ottaa. Tämän hetken lohjalaisista lapsista on sisäilmaongelmille altistunut niin iso osa, ettei voida todellakaan puhua pienen ryhmän riskistä.
- Modernin, muunneltavan ja ylläpitokustannuksiltaan mahdollisimman taloudellisen lukion aikaansaaminen.
- Hyvin yksinkertaisesti uudisrakennus antaa paremmat mahdollisuudet noiden kohtien toteutumiseen.
- Hinta
- Tässä kohdassa remontin hinta on laskettu FCG:n tekemän esityksen mukaisesti, joka on huomattavasti suppeampi remontti kuin esim. Anttilan koulun remontti. Mikäli lukio remontoitaisiin siten, että rakennus purettaisiin luurangoksi kuten Anttila; näinhän esittelijät ovat lautakunnissa puhuneet; nousee nyt annettu hinta-arvio 2-3 milj. ylöspäin. Lisäksi pitää muistaa, että nyt esitetyssä hinnassa ei ole huomioitu tilojen nykyaikaistamista. Tämä tuonee jälleen pari miljoonaa lisää hintalappuun, tai vaihtoehtoisesti meillä on jatkossakin peruslukio vanhanaikaisin tilaratkaisuin. Hinnoissa ei siis välttämättä ole todellakaan kovin suurta eroa, mikäli remontti olisi todellakin se luurankoversio.
- Lohjan vetovoimaisuus
- Emme voi käyttää markkinoinnissa hyväksemme homekoulun maineessa olevaa remontoitua lukiota, mutta sen sijaan upouutta, viimeisen päälle modernia lukiota kyllä voisimme käyttää. Lisäksi olemme tilanteessa, jossa yhä useampi opettaja ja nuori hakeutuu muualle, kuten nyt jo tapahtuu, mikäli tarjolla ei ole terveellistä ja modernia lukiota.
- Sijainti
- Tällä ei mielestäni ole suurtakaan merkitystä. Nyt lähellä on kirjasto ja kirkko, jossain toissa kohdassa olisi lähellä loistavat urheilupaikat tai Luksia. Kaikissa vaihtoehdoissa on puolensa.
Näitä argumentteja pohtiessani en näe mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kuin uuden lukion rakentamisen. Uskon sen olevan pitkällä aikavälillä terveempi, halvempi, toimivampi ja vetovoimaisempi.
Mitä ikinä kukin valtuutettu tänään tämän asian suhteen päättää, toivon todella, että jokainen päättää asiasta oman ajattelunsa ja omatuntonsa mukaisesti. Jokaisen on seistävä oman äänensä takana ryhdikkäästi, ilman selittelyjä siitä, miten itse olisi äänestänyt toisin mutta kun ryhmä. Kuntalaisilla on oikeus luottaa siihen, että annettu ääni on kyseisen valtuutetun kanta.