Hyvää huomenta koko koulun väki
Tänään äänessä opo Laura
Kesä alkaa hiljalleen olla ohi. Lämpimiä päiviä vielä toivottavasti tulee, mutta aamujen kosteudessa on jo selvää syksyn tuntua. Minua se ei haittaa. Nautin suunnattomasti Suomen neljästä, erilaisesta vuodenajasta.
Minulla oli tänä vuonna erittäin onnistunut kesäloma. Tein paljon mukavia asioita lasteni kanssa ja irrotin ajatukseni totaalisesti muun vuoden arkisista kuvioista, kuten työstä. Vaikka hyvin rennosti lomailinkin, opin silti jokaisena lomapäivänä jotain uutta. Tässä muutamia esimerkkejä lomalla oppimistani asioista:
- Kun kävelee pitkän matkan ohutpohjaisilla kengillä ilman sukkia, saa rakkuloita kantapäiden lisäksi myös jalkapohjiin.
- Paarman purema kutiaa minun pohkeessani keskimäärin neljä päivää. Onneksi olen toistaiseksi välttynyt ampiaisen pistolta, sillä se koskisi ja kutiaisi varmasti vähintään tuplaten.
- Tyhjä mehutölkki ja sipsiputkilo painavat enemmän kuin täydet. Tämän johtopäätöksen tein lukuisin uimarantareissujen perusteella, sillä selkeästi moni jaksoi kantaa täydet eväspakkaukset rannalle, muttei roskiaan sieltä pois.
- Edelliseen viitaten: roskaton ranta on huomattavasti viihtyisämpi kuin roskattu ranta.
- Geokätköily on kivaa. Etenkin, jos kätkö on paikassa, jossa ei ole liikaa kasvillisuutta, likaa, hämähäkkejä tai mitään muutakaan minun mielestäni epäilyttävää. Apuvälineenä pihdit ovat kätköilyssä oivalliset.
- Geokätköjä etsiessä kättä ei kannata työntää minnekään täysin sokkona. Erään kätkön luona oli verinen ruisku. Onneksi lapseni huomasi sen ennen kuin kurotti kohti kätköpurkkia.
- Mopoilijat voivat metelöinnillä pilata suuren ihmisjoukon kesäillat ja yöunet. Mopoilla liikkuminen klo 22 jälkeen pitäisi kieltää lailla.
- Kismet-jäätelöpuikko on aivan törkeän hyvää.
- Lomailu on ihanaa, mutta mikäli koskaan ei olisi kiireistä ja välillä ärsyttävääkin arkea, ei lomaa osaisi arvostaa.
Toivottavasti tekin opitte kaikenlaista hyödyllistä ja hyödytöntä kesän aikana. Ja toivottavasti kaikki saivat niin sanotusti akut ladattua, jotta voimia riittää tämän alkaneen kouluvuoden ja välillä niin ärsyttävän arjen pyörittämiseen. Vaikka lomalla on ihanaa, koetetaan kuitenkin kaikki muistaa nauttia juuri siitä päivästä, mitä kulloinkin elämme. Elämä on tässä ja nyt. Aika jees sekin.
Tsemppiä kaikille alkaneeseen lukuvuoteen!