KOMMENTTIPUHEENVUORO GRAFFITISEINÄ-ALOITTEESEEN LIITTYEN 13.2.2019
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet ja yleisö
Alkuun kiitokset Evita Malmille siitä, että kokosi vapaaehtoisten ryhmän pohtimaan sitä, miten Lohjalla voitaisiin toteuttaa katutaidetta kaupunkikuvamme piristämiseksi. Samoin kiitos vetovoimalautakunnalle, joka on osoittanut tahtotilansa siinä, että katutaidetta voidaan jossain muodossa tulevaisuudessa toteuttaa.
Tämän aloitteen työstämisessä on nostettu esille useita erilaisia mahdollisuuksia lisätä katutaidetta Lohjalla. Hyvinä seikkoina todettakoon esim. Laurentius-koulun suoja-aitojen maalaaminen sekä saatu lupa sähkökaappien maalaamisesta. Toivottavasti esim. nämä sähkökaapit saavat uuden pinnan päälleen tulevan kevään aikana. Kaupungin tehtäväksi jää asian tiedottaminen taiteilijoille.
Kaksi tarkentavaa kysymystä haluan kuitenkin esittää:
1. Aloitteessa on esitetty graffitiseinien rakentamista eri puolille Lohjaa. Seinä tarkoittaa joko puisista tai betonisista levyistä koostettua alustaa, johon kuka vain voi käydä maalaamassa haluamiaan graffiteja omilla maaleillaan, omalla ajalla, ilman ohjausta. Tästä syystä aloitteen vastauksessa esitetty laskelma siitä, että yhden seinän pystyttäminen maksaisi 5000 euroa on todella yliampuva. Todelliset kustannukset ovat seinän materiaalin hinta. Tämä ei maksa 5000 euroa per seinä.
2. Entäpä alikulkutunnelit? Niitä on luvattu selvittää. Toivottavasti selvitetään pian. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaupungin alikuluista saa nyt maalaamiseen käyttää ja miten asiasta tiedotetaan graffitien maalaajia. Toivottavasti tämä selvitetään ja tiedotetaan kevään aikana. Kustannusvaikutus on 0 euroa.
Kaikessa tässä on kyseessä tahtotila, ei raha. Edes ajan käyttämisestä ei merkittävässä määrin ole kyse. Väitän, että jos Lohjalla halutaan edistää katutaidetta niin graffitiseinien rakentamisen kuin alikulkutunneleiden, sähkökaappien ja sähköpääkeskusten maalaamisen avulla, muodostuvat kokonaiskustannukset virkamiehen joidenkin tuntien töistä ja maalausseinien rakennustarvikkeiden hankinnasta. Nuoret tekevät mielellään itse, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. Eli seinien rakentaminen ei varmaankaan jäisi yksin kaupungin teknisen toimialan henkilöiden vastuulle. Turvallisen pystytyksen varmistus toki. Mutta kyse on todellakin tahtotilasta. Halutaanko täällä edistää katutaidetta? Halutaanko edistää nuorten osallistamista ja hyvinvointia? Halutaanko luoda iloista ja värikästä katuvaa? Sovittujen maalauspaikkojen lisääminen vähentää tutkitusti niin sanottua töhrimistä, joten seinien rakentamiseen käytetyt rahat palannevat takaisin siivous- ja huoltokulujen säästönä.
Toivoisin, että aloitteen ajatusta lähdetään aktiivisesti toteuttamaan eikä nyt piilouduttaisi sen taakse, että tähän ei ole rahaa. Paljon saadaan aikaiseksi erittäin pienillä panostuksilla, jotka löytyvät varmasti toimialan omista rahoista. Jään odottamaan väriä ja iloa katukuvaan.