LAUANTAIPYSÄKÖINNIN MAKSULLISUUS

OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 7.10.2020

(Talouden tasapainottaminen; Palvelutuotantolautakunta; Lauantaipysäköinnin maksullisuus)

Arvoisa puheenjohtaja, muut läsnäolijat sekä nettitv:n katsojat

Palvelutuotantolautakunta linjasi yksimielisesti, että lauantaipysäköinnin muuttaminen maksulliseksi tässä taloustilanteessa on kannatettavaa. Tätä siis kannattivat lautakunnassa kaikki puolueet. Keskellä kipeitä säästötoimia lauantaipysäköinnin maksulliseksi tekeminen on yksi vähiten kehenkään kirpaisevista toimista. Maksullisesta lauantaipysäköinnistä on arvioitu saatavan tuloja noin 50 000 euroa vuodessa. Tällä rahalla kustantaisi jo puolet suunnitellusta avoimen varhaiskasvatuksen vuotuisesta leikkauksesta. Arvovalintoja, sanoisin.

Seuraavassa perustelut:

  1. Lohjan keskustassa on erittäin runsaasti ilmaisia pysäköintipaikkoja. Mikäli Lohjalla haluaa keskustan alueella pysäköidä maksutta, on PISIN matka mihinkään kauppaan, ravintolaan tai kahvilaan 130 metriä! Keskivertoisesti ilmaiselta paikalta joutuu kävelemään haluamaansa liikkeeseen kokonaiset 60 metriä. Olen kuullut uhoamista siitä, että mikäli Lohjalla tulee lauantaille pysäköintimaksu, niin joku ajaa sen jälkeen kaupoille Espooseen. Sellon kauppakeskuksessa kävelymatka esim. Lidlistä Pizza Raxiin on noin 400 metriä. Alle sadan metrin ei parkkihallista taida päästä mihinkään kauppaan! Eli ilman muuta voi ajella Espooseen, mikäli haluaa kävellä enemmän ja tehdä reissustaan varsin kalliin ja jättää lohjalaiset yrittäjät pulaan. Lohjalla voi pysäköidä halutessaan ihan ilmaiseksi, kävellä vähemmän ja tukea samalla lohjalaisia yrityksiä.
  • Kerrataanpa vielä muistin virkistämiseksi muutama ilmainen pysäköintipaikka Lohjalla: Parkkihalleja löytyy Prismasta, Lohesta, Lohjantähdestä ja Tokmallilta. Ulkoalueita Työväen talon vierestä, torin takaa, Latvalan katolta, Kirkkokentältä, kirjastolta, Nahkurintorilta, entisen Suomalaisen kirjakaupan ja entisen Seppälän takapihoilta jne. Eli todellakin, lähes jokaiseen keskustan liikkeeseen on ilmaiselta parkkipaikalta lyhyempi matka kuin Cittarin parkkipaikalta maitohyllylle! Nämä matkat on mitattu käyttämällä Lohjan kaupungin erinomaista karttapalvelua, joten luvut ovat jokaisen tarkastettavissa.
  • Kun lauantain pysäköintimaksu muutama vuosi sitten poistettiin Lohjalla, kysyttiin sen jälkeen yrittäjiltä, olivatko liikkeiden myynnit vilkastuneet lauantaisin. Valitettavasti eroa maksullisen pysäköinnin aikaan ei löytynyt.
  • Mikäli henkilö on liikuntarajoitteinen, on hän oikeutettu invapysäköintiin. Tällöin maksullisen paikan käyttäminen on hänelle maksutonta.

Eli kenenkään ei tarvitse pysäköinnistä maksaa vasten tahtoaan, eikä kävellä pitkiä matkoja! Puheenjohtaja, teen esityksen, että Palvelutuotantolautakunnan listan rivi 3, joka kaupunginhallituksessa listalta poistettiin, palautetaan listalle.  Esityksen mukaisesti lauantaipysäköinti muutetaan Lohjan keskustassa maksulliseksi ja tuotto kaupungille olisi arvion mukaan 50 000 euroa vuodessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: