Länsi-Uusimaa 6.11.2021
Pandemiatilanteen kohentuminen ja elämän jonkinlainen normalisoituminen ovat mahdollistaneet jälleen yläkoululaisille pääsyn opetussuunnitelman mukaisille työelämään tutustumisen jaksoille. Nämä tet-jaksot ovat monille nuorille ensimmäinen kosketus työelämään. Nuoret hakevat tet-paikkoja itsenäisesti harjoitellen siten työnhakuun liittyviä taitoja. Osalle nuorista tet-paikan hakeminen on koko tet-jakson haastavin vaihe. Kynnys soittaa tai lähettää sähköpostia tuntemattomalle ihmiselle voi olla hyvinkin korkea. Eikä kaikille nuorille liioin ole helppoa kävellä sisälle yritykseen tet-paikkaa tiedustelemaan. Me perusopetuksen opot koetamme auttaa nuoria näissä tilanteissa parhaamme mukaan. Emme hoida työnhakua nuorten puolesta, mutta voimme esimerkiksi selvittää henkilön, johon nuori on yhteydessä ja voimme harjoitella puhelun repliikejä tai hioa sähköpostin sanamuotoja yhdessä. Myös moni huoltaja on nuorelle korvaamaton apu työnhaun alkutaipaleella.
Työnantajan merkitys nuorelle näissä työelämän ensikohtaamisissa on valtavan suuri. Miten nuori tulee kohdatuksi ja kohdelluksi tet-paikkaa hakiessaan? Vastaavatko aikuiset heille lähetettyyn sähköpostiin? Ovatko aikuiset ystävällisiä ja kohteliaita puhelimessa tai kasvotusten tapahtuvassa kohtaamisessa? Näillä asioilla luodaan nuorille ensivaikutelma siitä, millaista on työelämässä, aikuisten maailmassa. Siksi meidän aikuisten tulee panostaa näihin kohtaamisiin. Täytyy vastata sähköposteihin, vaikka olisi momta muutakin työtä hoidettavana sekä jaksaa hymyillä silloinkin, kun nuorella ei vielä ole jokainen työnhaun repliikki kohdallaan eikä hän muista kätellä tai katsoa aikuista silmiin. Nuori vasta harjoittelee.
Oman kouluni 9.-luokkalaiset olivat tet-jaksolla lokakuun lopulla. Tet-jakson päätyttyä nuoret pohtivat kirjallisesti tet-jakson onnistumista sekä oman toimintansa että työnantajan toiminnan näkökulmista. Oli upeaa huomata, että yli 90% koulumme nuorista kokivat tet-jakson olleen onnistunut kokonaisuus. He kokivat, että heidät oli otettu ystävällisesti tet-paikoilla vastaan ja heille annetut ohjeet ja työtehtävät olivat selkeitä ja mielekkäitä. Hienoa oli myös se, että yli 90% nuorista koki onnistuneensa itse tet-jaksolla kiitettävästi tai erinomaisesti. Eli nuoret olivat saaneet jakson aikana positiivista palautetta, joka vahvisti heidän luottamustaan siihen, että heissä on ainesta olla tulevaisuudessa hyviä työntekijöitä.
Tämä kaikki ei onnistuisi ilman työpaikkoja, jotka ovat valmiita ottamaan nuoria osaksi työyhteisöään. Haluankin kiittää lämpimästi kaikkia niitä työpaikkoja, jotka ovat vuosien saatossa ottaneet nuoria tet-jaksoille. Teette arvokasta ja merkityksellistä työtä tarjotessanne nuorille ensimmäisen kurkistuksen työelämään.
Laura Skaffari
Oppilaanohjauksen lehtori