Kuluneen viikon keskiviikkona kokoontui Lohjan kaupunginvaltuusto huhtikuun kokoukseen. Esityslista ei ollut mitenkään erityisen pitkä, mutta aikaa kului silti kaksi ja puoli tuntia. Ojamon koulun allianssimallin ja suunnitelmien lopulliset hyväksymiset jätettiin viime kaupunginhallituksessa pöydälle, joten niitä ei tässä kokouksessa käsiteltykään. Täten listalla oli kaksi ns. suurta asiaa: Järnefeltin koulun suunnitelma sekä Hyvää ikää Lohjalla – ikääntyneiden hyvintointisuunnitelma. Alla on linkki kokouksen jälkilähetykseen. Sieltä on hyvä katsoa kaikki etenkin Järtsi-asian käsittelyn vaiheet. Äänestyksiä oli jos jonkinlaisia ja mielipiteitä koulun kunnosta ja uuden koulun tarpeesta kuultiin luonnollisesti laidasta laitaan. Tekstiin en pysty niitä referoimaan.
Kokouksen alussa otimme vastaan Saukkola-Nummi-Pusula-alueen kylien yhteisen adressin kylien palveluiden säilyttämisen puolesta. Keskusta-alueen ulkopuolisten alueiden asukkaiden huoli siitä, että alueilta viedään viimeisetkin julkiset palvelut on todella suuri. Ja täysin aiheesta. Onhan se täysin totta, että tuolta alueelta on jo lakkautettu mm. pari koulua ja päiväkoti. Tällä hetkellä liipasimella ovat niin Ikkalan koulu kuin Oinolan hammashoitolakin. Vanhuspalveluita on karsittu ja päivähoitoa keskitetty. Harmillista on se, että luonnonkauniita alueita moottoritien läheisyydessä ei nähdä vetovoimatekijänä vain pelkkänä kulueränä. Henkilökohtaisesti en pidä tästä kapeakatseisesta ajattelusta.
Mutta sitten itse kokoukseen. Järtsin tilanne oli käsittelyssä ensimmäisenä. Aiheeseen liittyvät puheenvuorot löytyvät tallenteesta kohdasta 5.30 eteenpäin. Puheenvuoroissa oltiin perinteisten näkemysten äärellä. Oli niitä, joiden mielestä rakennusta ei ole tutkittu riittävästi. Eli rahaa pitäisi käyttää lisätutkimuksiin. Oli niitä, joiden mielestä nykyisillä ilmanpuhdistimillä pärjätään hyvin vuosi tai pari lisää, jolloin uuden koulun rakentamista voisi lykätä niillä vuodella tai parilla eteenpäin. Luonnollisesti oli myös niitä, joiden mukaan mitään uutta koulua ei tarvita, vaan nykyisen koulun voi hyvin korjailla ja kunnostaa. Tai ei sitä välttämättä tarvitse edes korjata, sillä koulun osien keski-ikä on vasta jotain 20 ja 30 vuoden välillä, eli lähes uusi. Ei siis tarvitse remontoida, saati uutta rakentaa.
Onneksi oli myös kannanottoja uuden koulun pikaisen rakentamisen puolesta. Näissä puheenvuoroissa nostettiin esille huoli lasten, nuorten ja henkilökunnan terveydestä, lukuisten tutkimusten ongelmallisuudesta, remontoinnin haastavuudesta sekä ajanmukaisen koulun tarpeesta eteläisen Lohjan alueelle. Keskustelua käytiin vielä kerran koulun sijainnista. Siitä valtuusto oli kuitenkin yksimielinen: uuden koulun paikaksi tuli nykyisen Järnefeltin koulun tontti. Näin vältytään kaavaituksen kuormittamiselta ja rakentamisen aloittaminen on mahdollista vaikka heti. Mistään muusta ei oltukaan yksimielisiä. Ensin äänestettiin siitä, pitäisikö vielä kerran (tai kaksi tai kolme kertaa) tehdä lisää tutkimuksia, jotta saataisiin selville (ehkä) se, mikä kaikki on oikeasti Järtsissä pielessä. Tavallaan ymmärrän tämän ajatuksen: Olisi hienoa, jos olisi yksioikoisen selviä rakennehaasteita, joiden perusteella voitaisiin kuorossa todeta, että rakennus on purettava. Mutta näin ei nyt ole. Minä henkilökohtaisesti olen niiden tutkijoiden kannalla, jotka pitävät sairastuneiden määrää yhtä validina mittarina kuin rakenteista (siitä yhdestä sattumanvaraisesta kohdasta mitä on satuttu tutkimaan) löydettyjä mikrobeja tai ilmasta löytyneitä kuituja tai VOC-päästöjä. Eli minun mielestäni Järtsistä on olemassa todellakin riittävästi luotettavaa tietoa, jonka varassa voi todeta, että pikällä tähtäimellä järkein ja taloudellisin ratkaisu on nykyisen koulun purkaminen ja uuden rakentaminen.
En rupea tässä listaamaan enempää omia tai muiden perusteluja suuntaan tai toiseen, sillä muuten tämä kirjoitus ei luppuisi melkein koskaan. Eli katsokaa tuo tallenne. Kuunnelkaa puheenvuorot huolellisesti. Kuunnelkaa, millaisia palautus- ja vastaesityksiä tähän(kin) asiaan saatiin tehtyä. Sen kuitenkin totean, että kun lopussa Kokoomuksen tekemä lisäpykälä hyväksyttiin, niin siinä on takana ajatus, että uuden rakentamista voidaan vielä lykätä. Eli kun päätökseen lisättiin pykälä, jossa todetaan valtuuston vielä erikseen päättävän rakentamisen aikataulusta, oli taustalla ajatus siitä, että rakentamisen aloittamista lykätään vuodella. Eli enemmistä valtuustosta halusi vielä jättää tämän lykkäysoven auki. (Suomeksi: kaikki, jotka viimeisessä äänestyksessä äänestivät vihreää eli jaa, olisivat halunneet että rakentaminen aloitettaisiin mahdollisimman pian. Ja kaikki jotka äänestivät viimeisessä äänestyksessä punaista eli ei, ovat valmiita harkitsemaan rakentamisen lykkäämistä mikäli koulua ei aseteta ehdottomaan käyttökieltoon. Heidän mielestään koulu on toistaiseksi käyttökuntoinen. Mikäli Järtsin asia on sinulle tärkeä, katso puheenvuorot ja äänestykset.
Sitten kaikki muu: Hyvää ikää Lohjalla jatkoi matkaansa esityksen mukaisesti, joskin oivallisilla saatesanoilla höystettynä. Valtuutetut antoivat erinomaisia vinkkejä virkamiehille ikäihmisten palveluiden jatkotyöstämiseen. Näistä itse nostan esille vanhusten vuokra-asuntojen rakentamisen Lohjalle siten, että samassa korttelissa / kokonaisuudessa on tarjolla niin ruokailu-, kotihoidon-, liikunnan kuin vapaa-ajankin palveluita. Eli itsenäistä asumista siten, että tukea saat tarvittaessa ja sosiaalisten suhteiden ylläpito on mahdollista, vaikka liikkuminen olisi haastavaakin.
Aloitteista lausuttiin muutamia sanasia ja uusia aloitteita tehtiin useita.
Jani Méling esitteli suuren valtuutettujen joukon allekirjoittaman aloitteen varjovaalien ottamisesta osaksi Lohjan yläkoulujen ja lukioiden toimintasuunnitelma aina vaalitilanteissa. Tästä aiheesta kirjoitinkin itse jo aiemmin. Eli toivotaan, että aloite avaa myös opetuksen järjestäjän silmät ja ymmärryksen siihen, miten konkreettisilla, aidon oloisilla vaaleilla voidaan madaltaa huomattavasti nuorten äänestyskynnystä täysi-ikäisyyden täyttyessä. Katsotaan mitä aloitteelle tapahtuu.
Mikäli sinulla on jotain kysyttävää joko kokouksen esityslistan / pian julkaistavan pöytäkirjan tiimoilta tai katsottuasi jälkilähetyksen, olethan yhteydessä!
Nyt ihanaa pääsiäisen aikaa teille kaikille! Toukokuussa onkin sitten oletettavasti vuoden tiukin valtuusto. Näillä näkymin silloin käsittelyssä ovat tilinpäätöksen hyväksyminen, talouden tasapainottamistoimet sekä Ojamon koulu. Valmiiksi jo totean että HUH!
Tämän linkin kautta pääset katsomaan kokoustallenteen: https://www.youtube.com/watch?v=vX_iOZ69g8o