Hyvää huomenta koko Anttilan koulun väki
Olen viime kuukausina ollut mukana lukuisissa keskusteluissa niin somessa kuin kasvotustenkin, joissa aiheena ovat olleet nuorten tavat ja mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaamme. Olen kuullut tsemppauksia ja kiitoksia siitä, miten nuoret ovat aktivoituneet. Kehuja, miten nuoret ovat fiksuja ja mahtavia pohdiskelijoita ja miten hienoa on, kun nuoret ovat tavallaan vuosien hiljaiselon jälkeen taas heränneet siihen, että hekin voivat sanoa mielipiteensä maailman asioihin liittyen. Surukseni olen myös ollut mukana tilanteissa, joissa nuoria on mollattu siksi, että heidän puheidensa pääteemoina ovat ilmastonmuutos ja maahanmuutto (jossa kohtaa voimme pohtia, mitkä aiheet aikuisten keskusteluissa ovatkaan pinnalla…) tai nuoria on vähätelty sanoen, että he vaan lakkoilevat eivätkä opiskele. Nuorten ääntä ja toimintaa on yritetty vaientaa mitä moninaisimmin keinoin.
Presidentti Sauli Niinistö on kiittänyt nuoria ilmastonmuutoksen aktiivisesta esille nostamisesta ja siihen reagoimisesta. Presidentti nosti siis erityisesti esille nuoret. Kiittäen ja kehuen. Ei mollaten eikä vähätellen. Hänen mukaansa niin ilmastolakot kuin marssitkin ovat perusteltuja. Ja samalla myös opiskelu on tärkeää, jotta maailmaa voidaan muuttaa tietoon pohjaten.
Arvostan suuresti presidentti Niinistön sanoja ja näkemyksiä. Itse edustan keski-ikäisten täti- ja setäihmisten ryhmää. Ryhmää, jossa liian helposti pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä, mitä on itselleen saatu eikä nähdä omaa napaa kauemmaksi. Keksitään joukko perusteluja sille, miksi juuri minä saan pitää sen, mihin olen tottunut. Edustan siis ryhmää, jossa nuorten ääntä eri muodoissaan, niin kirjoituksina, puheina, lakkoina, marsseina ja nuorisovaaleina, vähätellään. Toki oman navan tuijottelijoita ja oman edun tavoittelijoita löytyy kaikista ikäryhmistä. Ja toisaalta, rohkeita muutoksen puolustajia ja tekijöitä löytyy myös kaikista ryhmistä. Mutta te nuoret olette tässä ehdottomasti tärkeimmässä asemassa.
Teillä on edessänne koko opiskelu- ja työuranne. Te teette valintoja lopulta myös meidän teitä rutkasti vanhempien puolesta. Siksi teitä pitää kuunnella ja kunnioittaa. Ei vähätellä ja polkea. Mutta käyttäkää te teille annettavaa valtaa viisaasti. Pitäkää yllä keskustelua eli niin sanottua meteliä tärkeistä asioista. Käyttäkää äänioikeuttanne, kun sen saatte. Pitäkää huolta luonnosta, niin metsistä, meristä kuin eläimistäkin. Ja pitäkää huolta toisista ihmisistä. Kansallisuuteen, kieleen, ihonväriin, koulutustaustaan, ammattiin, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan tekijään yksinomaan tuijottamatta. Eli pitäkää huolta koko maailmasta. Vaikka me kuinka pitäisimme huolta meidän rakkaasta Suomestamme, emme me elä minkään jättimäisen kuvun alla, jossa voimme olla piittaamattomia muuta maailmaa kohtaan. Tämä on maapallo, jolla on yhteinen ilmasto ja jossa ihmiset liikkuvat paikasta toiseen nyt ja tulevaisuudessa. Meidän on pakko huomioida toisemme, tai ajaudumme totaaliseen kaaokseen ja sotaan. Me keski-ikäiset koetamme tehdä tässä kaikessa osamme, mutta annamme samalla myös valtakirjan teille, hyvät nuoret. Ja siinä valtakirjassa lukee: “Valtuutamme teidät, maailman nuoriso, tekemään kaikkenne sen eteen, että tulevilla sukupolvilla on puhdas ja turvallinen maapallo, jossa elää”.
P.S. Nuutti Ruotsalainen kirjoitti loistavan tekstin Länskärin Kirjoittajavieraassa 9.5.2019! Kiitos Nuutti!