VALTUUSTON VARAPUHEENJOHTAJAN PESTI TAKANA – KIRJOITUS FACESSA KESÄKUUSSA 2019

Valtuustokausi puolivälissä. Kaksivuotinen pestini kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana tuli tiensä päähän. Kaksi vuotta sitten oli kauhusta kankeana ja jännityksestä jäykkänä (koska olen nainen, voin luontevasti käyttää näitä vertauksia)! En tiennyt yhtään, mitä tulevat pari vuotta tuovat tullessaan. En mm. tiennyt aluksi edes sitä, että valtuuston puheenjohtajisto on mukana kaupunginhallituksen kokouksissa puheoikeudella höystettynä. Tuon, ja paljon, paljon muuta olen kuitenkin kahdessa vuodessa oppinut. Valtuuston varapuheenjohtajan pesti oli täydellinen politiikan oppikoulu. Pääsin kaupunginhallituksen kokousten lisäksi moniin muihin kokouksiin, joihin en muuten olisi päässyt, Pääsin toimimaan Lohjan edustajana lukuisissa erilaisissa tilaisuuksissa aina itsenäisyyspäivän muistoseppeleiden laskusta veteraanien yleisurheilun SM-kilpailuihin. Edustustilaisuuksia kertyi yhteensä parisen kymmentä. Koen, että sain kahdessa vuodessa tehokurssin politiikan moninaisuudesta. Kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, Lohjan Liikuntakeskuksen hallitus, Luksian hallitus, strategiatyöryhmä, hallintosääntötyöryhmä, ryhmäpuheenjohtajien palaverit, oman ryhmän palaverit jne… Mieletön määrä tietoa. Valtavasti erilaisia ihmisiä ja monenlaisia vuoropuheluja. Kuunneltuna myös monia monologeja ilman, että monologin pitäjää olisi kiinnostanut pätkääkään, mitä mieltä minä olin asiasta. Ja vastaavasti aivan loistavia keskusteluja, jotka ovat avartaneet omaa mieltä ja ajattelua. Koen, että hyppyni kertalaakista Lohjan politiikan sisäpiiriin kouli minusta ”poliitikon” tuplanopeudella. Oma ryhmäni, Vihreät, on kuitenkin ollut se ydin, mikä on tämän kaiken mahdollistanut. Silloin, kun en ole itse luottanut omaan ajatteluuni ja kykyyni toimia, olen saanut aina ryhmältäni tukea. Kiitos siitä Jani Méling, Katri Piiparinen, Sanna Benamar, Anne-Mari Vainio, Urpo Uotila, Paula Nordström, Annmarie Kuurto, Hanna Virta, Katja Husso, Hannu-Pekka Poikonen, Kaisa Maria Hannula ja Heidi Malmgren. Olette olleet korvaamattomia tiedon jakajia ja sparraajia kokouksissamme ja viestittelyissämme. Seuraavan kaksi vuotta minulla on kunnia toimia tämän loistavan Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana. Kiitos luottamuksesta. Lisäksi jatkan LLK:n hallituksessa, ajoittain Luksian hallituksessa sekä uutena haasteena Konsernijaostossa. Toivon, että pystyn ylläpitämään ryhmässämme yhtä positiivista tekemisen ja keskustelun meininkiä, kuin mitä Katri n johdolla on ollut. Olen ylpeä siitä, että kun eilen ryhmäkokouksessamme kertasimme kulunutta valtuustokauden puolikasta totesimme, että ryhmämme ehdottomia vahvuuksia ovat ryhmäkurittomuus (jokaisella on omantunnon ja oman valinnan vapaus päätöksenteossa), avoimuus, toisia kunnioittava tapa käyttäytyä sekä mahtava keskustelukulttuuri, jolla mahdollistamme jokaiselle ajan ja tilan sanoa omat mielipiteensä. Olen kiitollinen ja ylpeä, että saan olla Lohjan kaupunginvaltuustossa osa Vihreää valtuustoryhmää. Meillä on paras, hauskin, avoimin, rehellisin ja rennoin porukka. Juuri tähän haluan kuulua jatkossakin. 💚

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: