NOIN VIIKON POLIITTISET POHDINNAT

Facebook 17.2.2020

  1. Miksi ajatellaan, että nuoret ovat tahdottomia ja aivottomia olentoja, jotka eivät osaa itse keksiä tai suunnitella mitään, vaan ovat automaattisesti aikuisten talutushihnassa?
  2. Miksi Lohjalla vain tiedotetaan päätöksistä? Tiedotetaan sitten, kun jossain virkakoneiston syövereissä tai aika huipullakin on suuressa viisaudessa jo kaikki suunnitelmat tehty ja toimeenpano aloitettu. Miksei keskustella ja osallisteta niitä, joita kyseinen asia eniten koskettaa? (Kiitos Matteus tämän retorisen pohdinnan esille nostamisesta.)
  3. Miksi kuntapolitiikassa vittuilu (anteeksi alatyylinen ilmaus, mutta mikään muu ei tarkoittamaani ilkeää piikittelyä yhtä avaavasti kuvaa) on automaattinen osa retoriikkaa? Ja tässä kohdassa myönnän sortuneeni siihen itsekin. Miksi valtuustosalissa ja kokoushuoneissa hyväksytään puhetavat ja toimintamallit, jotka luokiteltaisiin koulussa ilman muuta koulukiusaamiseksi ja epäasialliseksi käytökseksi ja niihin puututtaisiin? Miksi kuntapolitiikassa vittuiluretoriikalle (”hei kun mä ihan vaan vähän piikittelen ja heitän sulle läppää…”) nauretaan?
  4. Miksi roolilleni kuntapolitiikassa on monta eri nimeä. Päättäjä, vaikuttaja tai luottamushenkilö. Miksi haluaisin olla vain päättäjä? En halua. Haluan olla kuntalaisten luottamuksen arvoinen ja pyrkiä vaikuttamaan niin isoihin kuin pieniinkin asioihin tässä kaupungissa, jotta tämä olisi mahdollisimman suurelle joukolle mahdollisimman hyvä paikka asua ja elää.
  5. Miksi minun pitäisi ns. pysyä lestissäni/tontillani (tätä on viime aikoina hoettu lukuisissa yhteyksissä  eli tehdä vain päätöksiä? Miksi minua (ja monia muitakin) syyllistetään, jos haluamme olla mukana yhteistä hyvää rakentavassa toiminnassa jo suunnittelu- ja kehittämisvaiheissa? Miksi yhteistyötä ei nähdä voimavarana vaan luottamustoimessa olevan henkilön sanat ovat usein ilman muuta uhka viranhaltijalle.
  6. Miksi Etelä-Suomessa ei ole kunnon talvea?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: