OMA PUHEENVUORO ALUEVALTUUSTOSSA 16.6.2022.
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö
Tarkastelemme tänään jälleen hyvinvointialueemme hallintosääntöä. Tällä kierroksella hallintosääntöön ollaan lisäämässä mm. tärkeitä tarkennuksia lautakuntien tehtäviin.
Olen kuitenkin huolissani siitä, miten hyvinvointialueemme keskeisin toimintaedellytys, henkilöstö, on jätetty hallintosäännössä eräänlaiseksi sivujuonteeksi.
Vastuu henkilöstöasioista on nyt kirjattu palvelut- ja resurssit -lautakunnan tehtäväksi. Useat muut hyvinvointialueet ovat nostaneet henkilöstön niin arvokkaaksi asiaksi, että alueelle on perustettu lukuisten kaupunkien mallin mukaisesti henkilöstöjaosto.
Palvelut ja resurssit -lautakunnalla tulee olemaan melkoinen määrä tehtäviä;
- Palveluiden saatavuus ja yhdenvertaisuus, palveluketjut, erikoissairaanhoito, asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet, omavalvonta, investoinnit ja tietenkin talouden seuraaminen
- sekä tämän kaiken ohella myös henkilöstöasiat.
Mikäli haluamme, että henkilöstömme ei huku lautakunnan asiapaljouden lähes pohjattomaan kuiluun, tulisi meillä olla erillinen henkilöstöjaosto.
Arvoisa puheenjohtaja
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulee työskentelemään noin 9000 henkilöä. Meidän jokaisen etu on se, että saamme alueellemme parhaat, omien alojensa rautaiset ammattilaiset. Eikä riitä, että saamme taisteltua valtakunnallisesti niukasta henkilöstöresurssista ne parhaat tekijät, vaan meidän tulisi pystyä tarjoamaan myös sitä kuuluisaa pitovoimaa.
- Henkilöstöstrategia
- Koulutussuunnittelu
- Työ- ja virkaehtosopimusten täytäntöönpano
- Palkkauksen alueelliset periaatteet
- Yhteistyö henkilöstöjärjestöjen kanssa
- Työhyvinvoinnin seuraaminen ja kehittäminen
- Henkilöstön osallistaminen
- Työnantajatoiminnan seuraaminen
- Esimiestyön kehittäminen
- Työsuojelutoiminta
- Työntekijöiden yhdenvertaisuuden turvaaminen
- Yt-menettelyistä vastaaminen
Tässä muutamia niistä tehtävistä, joita tyypillisesti kuuluu henkilöstöjaostolle. Melkoinen lista, eikö? Ja näitä kaikkia toimintoja tulisi jatkuvasti sekä valvoa että kehittää.
Arvoisa puheenjohtaja
Lopuksi totean, että henkilöstöjärjestöt ovat toivoneet henkilöstöjaoston perustamista. Totean myös sen, että kaikki hyvinvointialueemme kehittämistyö, mukaan lukien henkilöstön hyvinvoinnin kehittäminen, ovat vasta edessä. Mutta rakenteet ja edellytykset mahdollisimman laadukkaalle toiminnalle tulisi luoda pian. Me emme saa unohtaa henkilöstöämme, sillä ilman hyvinvoivaa henkilöstöä meillä ei ole mitään tarjottavaa alueemme asukkaille.
Kiitos.
Hieno kirjoitus, onkohan asia jo edennyt?
TykkääTykkää
Kiitos. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tekevät demarit henkilöstöjaoston perustamisesta esityksen seuraavassa aluevaltuustossa, jossa hallintosääntöä käsitellään. Valitettavasti näyttää siltä, että Kokoomus ja RKP eivät näe henkilöstöjaoston perustamista tarpeellisena asiana ja vastustavat sitä. Mikäli näin käy, että jaoston perustamiselle löydy enemmistöä. 😕
TykkääTykkää
Moi Mari. Asia sai ikävä kyllä negatiivisen viimeisen niitin joulukuun aluevaltuustossa, kun Kokoomus, RKP ja Liike Nyt äänestivät henkilöstöjaoston perustamista vastaan. Muut ryhmät jäivät niukkaan alakynteen, eikä henkilöstöjaostoa siten Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle ainakaan toistaiseksi tule. Olen pahoillani. -Laura-
TykkääTykkää
Harmi juttu, että jäätiin ilman. Pienenä lohdutuksena saadaan palvelut ja resurssit -lautakuntaan nimettyä kaksi henkilöstön edustajaa, alku sekin. Kiitos kun olet omalta osastasi edistänyt asiaa:)
ihanaa työviikkoa, Mari
TykkääTykkää
Toivotaan, että tuosta läsnäolosta on jotain iloa. Mua arveluttaa se, että jääkö kuitenkin henkilöstön asiat sivujuonteeksi ja kehittäminen ja kuunteleminen jäävät pois. Mutta pidetään peukkuja, että mun kauhuskenaariot on vääriä. 😊
Kaikkea hyvää kevääseen!
Yst. Laura
TykkääTykkää