Valtuustopuhe: Länsiradan ekologinen kompensaatio

Lohjan kaupunginvaltuusto 15.12.2025 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja kuntalaiset Kaupunginhallituksessa tein lisäysesityksen Länsirata-pykälään, jonka kaupunginhallitus hyväksyi ja joka on nyt päätösesityksemme kohta 5. Kyseisessä kohdassa todetaan, että Länsirata-hankkeen luontohaittojen vähentämiseksi ja ekologisten yhteyksien turvaamiseksi ja vahvistamiseksi tulee toteuttaa mahdolliset lieventämistoimet. Espoon kaupunginvaltuusto puolestaan hyväksyi Länsiradan osakassopimuksen siten, että edellä mainitun lisäksi päätöksessä on myös kohdat, joissaJatka lukemista ”Valtuustopuhe: Länsiradan ekologinen kompensaatio”

RYHMÄPUHEENVUORO: Länsirata

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Länsirata on tämän vuoden ja varmasti myös vuosikymmenen suurin päätöksemme. Se on monelle meistä äärimmäisen myös vaikea päätös. Tämä on päätös, jonka tekeminen on repinyt mielen ja sielun vuoroin toiseen, vuoroin toiseen suuntaan. Päätös, jonka haluamme tehdä mahdollisimman laajaan tietoon ja monipuolisiin näkökulmiin pohjautuen, mutta jonka joudumme tekemään erilaistenJatka lukemista ”RYHMÄPUHEENVUORO: Länsirata”

KIRJOITTAJAVIERAS: Raiteilla kulkevia uhkia ja mahdollisuuksia

(L-U 13.11.2025) Länsirata, eli vanhempien kavereiden kesken Tunnin juna. Rata, joka rakentuu, tai sitten ei. Espoon, Kirkkonummen, Vihdin, Lohjan, Salon ja Turun valtuustot ovat marras-joulukuussa yhden kaikkien aikojen suurimman päätöksen äärellä. Valtuutettujen on valittava, ovatko he tämän ristiriitaisia ajatuksia herättävän hankkeen puolella vai sitä vastaan. Monelle meistä valtuutetuista päätöksen tekeminen ei ole helppoa, sillä perustelutJatka lukemista ”KIRJOITTAJAVIERAS: Raiteilla kulkevia uhkia ja mahdollisuuksia”

KIRJOITTAJAVIERAS: Pridea tarvitaan edelleen

(Länsi-Uusimaa 8.7.2025) Kun sateenkaariliput nostettiin kesäkuussa salkoihin, alkoi Priden tarpeellisuuden kyseenalaistavia kommentteja kuulua monelta suunnalta. ”Suomessahan toteutuu jo tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Mihin Pride-hömpötystä tarvitaan?” Nämä kommentoijat elävät ilmeisesti omassa kuplassaan, joka on irrallaan todellisuudesta. Hyvät kanssakulkijat, valitettavasti tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät toteudu vielä edes Suomessa. On helppoa sanoa, että Suomessa jokainen voi turvallisesti olla omaJatka lukemista ”KIRJOITTAJAVIERAS: Pridea tarvitaan edelleen”

RYHMÄPUHEENVUORO: Torin alueen asemakaavamuutos

Lohjan kaupunginvaltuusto 11.6.2025 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Nyt käsittelyssä oleva torin ympäristön asemakaavamuutos on keskeinen osa Lohjan keskustan kehittämistä. Uskallan väittää, että Lohjalla jokainen toivoo, että kaupunkimme keskusta kehittyy ja palveluntarjonta vähintäänkin pysyy nykyisellään tai mieluummin lisääntyy ja monipuolistuu. Tori ja torin ympäristön rakentaminen on keskeinen osa koko keskustan tulevaisuutta, joten kaavan ohellaJatka lukemista ”RYHMÄPUHEENVUORO: Torin alueen asemakaavamuutos”

KIRJOITTAJAVIERAS: Vaalit tulee – oletko valmis?

(L-U 8.3.2025) Hei äänestäjä. Huhtikuussa pääset kirjoittamaan valitsemasi numerot kahteen äänestyslippuun. Kuntavaaleissa käytössä on perinteinen valkoinen äänestyslippu ja ehdokkaiden numerot ovat yksi-, kaksi- tai kolminumeroisia. Aluevaaleissa äänestyslippu on violetti ja ehdokkaiden numerot ovat nelinumeroisia. Sekä liput että ehdokkaiden numerot on siis helppo erottaa toisistaan. Mutta miten erottaa suuresta ehdokkaiden joukosta se, jolle juuri sinä haluatJatka lukemista ”KIRJOITTAJAVIERAS: Vaalit tulee – oletko valmis?”

RYHMÄPUHE: VIRKKALAN PÄIVÄKODIN HANKESUUNNITELMA

Kaupunginvaltuuston kokous 22.1.2025 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Valtuusto on varmasti hyvin yksimielinen sen suhteen, että Virkkalan alue tarvitsee uuden päiväkodin. Vaikka lapsimäärät Lohjalla pidemmällä tähtäimellä todennäköisesti alenevat merkittävästi, on uuden päiväkodin tarve silti kiistaton. Nyt ydinkysymyksinä onkin oikeastaan vain päiväkodin paikka sekä rakennuksen koko, rakennustapa sekä uuden rakennuksen muuntojoustavuus tulevaisuuden mahdollisesti muuttuvat tarpeetJatka lukemista ”RYHMÄPUHE: VIRKKALAN PÄIVÄKODIN HANKESUUNNITELMA”

KIRJOITTAJAVIERAS: Vanhan vuoden aatoksia

(L-U 12.1.2025) Jälleen on yksi vuosi kulunut ja kulutettu loppuun, joten on hyvä hieman miettiä, millaisia huomioita nuo 366 päivää mieleen jättivät. Presidentillämme on tapana nostaa puheissaan esille kolme keskeistä pointtia. Minä tuplaan pointit ja kirjaan tähän kuusi asiaa, joita pohdiskelin useaan otteeseen vuoden 2024 aikana. Toivon vuoden 2025 tuovan tulleessaan meille jokaiselle kykyä kunnioittaaJatka lukemista ”KIRJOITTAJAVIERAS: Vanhan vuoden aatoksia”

MÄNTYNUMMEN KOULUN TARINA ON PITKÄ KUIN PÄÄTALON IIJOKI-SARJA

Ryhmäpuheenvuoro Lohjan kaupunginvaltuustossa 11.12.2024 Arvoisa puheenjohtaja, kuntalaiset, valtuutetut ja viranhaltijat Mäntynummen koulukeskuksen tarina on hieman samankaltainen, lähes loputon jatkokertomus kuin Saukkolan päiväkodin tarina. Tämä tarina ei trilogiaan mahdu, vaikka jokaisen jakson pituus olisi samaa luokkaa Sormusten herran tarujen kanssa, vaan tarvitaan Päätalon Kallen Iijoki-sarja tätä mallintamaan. Mutta nyt olemme kenties jo lähestymässä sarjan viimeisiä osia.Jatka lukemista ”MÄNTYNUMMEN KOULUN TARINA ON PITKÄ KUIN PÄÄTALON IIJOKI-SARJA”

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI TALOUSARVION KESKIÖSSÄ

Ryhmäpuheenvuoro Lohjan kaupunginvaltuustossa 13.11.2024 – Vuoden 2025 talousarvio Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Edellisissä puheenvuoroissa on jo käsitelty tulevan vuoden talousarviota useista näkökulmista. En rupea toistamaan asioita, joita täällä on jo sanottu. Niinpä nostan nyt esille vain yhden asian: Kyseinen asia on varhainen tuki sekä niin sanottu ennaltaehkäisevä työ, jota meidän tulisi kuntana tehdä.Jatka lukemista ”LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI TALOUSARVION KESKIÖSSÄ”