STRATEGIAN MUKAINEN TOIMENPIDESUUNNITELMA VUOSILLE 2023-2030

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 15.3.2023 Arvoisa puheenjohtaja, kuntalaiset, valtuutetut ja viranhaltijat Käsittelemme tänään jo viime vuoden puolella hyväksytyn kaupunkistrategiamme toimenpidesuunnitelmaa. Tätä suunnitelmaa on lopulta tehty melkoisen pitkään ja hartaasti. Hieman asiaa kommentoin jo silloin ennen joulua puhuessani itse strategian leipätekstistä. Mutta parempi pitkään hiottu kuin keskeneräinen. Tässä suunnitelmassa on monia tärkeitä tavoitteita, joista tämän päätöksen jälkeen meidänJatka lukemista ”STRATEGIAN MUKAINEN TOIMENPIDESUUNNITELMA VUOSILLE 2023-2030”

ORGANISAATIOUUDISTUS LOHJALLA

RYHMÄPUHEENVUORO KAUPUNGINVALTUUSTOSSA 16.11.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Tuleva vuodenvaihde tulee muuttamaan jokaisen suomalaisen kunnan ja kaupungin organisaatiorakenteita merkittävästi. Kun hyvinvointialueet ottavat haltuunsa sotepalvelut, kapenevat kuntien vastuualueet ja siten muuttuvat myös kuntaorganisaatiot. Kuluneen vuoden aikana Lohjan uutta organisaatiota on työstetty niin kaupungin henkilöstön kuin luottamushenkilöistä koostuvan organisaatiotyöryhmän toimesta. Esillä on ollut monia luonnoksia erilaisista,Jatka lukemista ”ORGANISAATIOUUDISTUS LOHJALLA”

VILLA HAIKARIN TULEVAISUUS

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 14.9.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraava yleisö Villa Haikarin kohtalo on ollut jo useaan otteeseen päätöksenteon alla. Kolmeen kertaan on kaupunginhallitus jo asiaa käsitellyt, mutta lopputulema on yhä avoin. Tähän asti käydyt keskustelut ja päätöksenteon vaiheet ovat liittyneet Villa Haikarin vuokraamiseen ravintolayrittäjälle. Aiempina vuosina kiinteistö on vuokrattu ravintoloitsijalle pariksi kesäkaudeksi kerrallaan.Jatka lukemista ”VILLA HAIKARIN TULEVAISUUS”

KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022

Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun kokoukseen Monkolan valtuustosaliin keskiviikkona 14.9.2022. Lista oli kohtuullisen lyhyt, mutta ilta sisälsi kuitenkin useita mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä lopulta yhden äänestyksenkin. Listan ensimmäinen suurempi asia oli talouden osavuosikatsaus. Tällä hetkellä Lohjan taloustilanne on lähtökohtaisesti hyvä. Kuten aiemminkin olen nostanut esille, tämä tilanne ei kuitenkaan tämän hetkisen arvion mukaan ole pidemmän päälle pysyvä.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022”

KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022

Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun kokoukseen Monkolan valtuustosaliin keskiviikkona 14.9.2022. Lista oli kohtuullisen lyhyt, mutta ilta sisälsi kuitenkin useita mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä lopulta yhden äänestyksenkin. Listan ensimmäinen suurempi asia oli talouden osavuosikatsaus. Tällä hetkellä Lohjan taloustilanne on lähtökohtaisesti hyvä. Kuten aiemminkin olen nostanut esille, tämä tilanne ei kuitenkaan tämän hetkisen arvion mukaan ole pidemmän päälle pysyvä.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022”

VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.6.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Jälleen on vuosi vierähtänyt ja tarkastelussa on edellisen vuoden henkilöstökertomus. Ennen kuin teen kyseisestä asiakirjasta muutaman noston (osan tässä ryhmäpuheenvuorossa ja osan omassa puheenvuorossani) haluaisin ottaa esille pari muuta aiheeseen liittyvää asiaa. Ihan ensimmäisenä kiitän viime valtuustokauden valtuutettuja. Heidän ansiosta Lohjalla toimii jälleen henkilöstöjaosto. Minulla onJatka lukemista ”VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS”

TALOUSARVIO VUODELLE 2022

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.12.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraava yleisö Käsissämme on tänään uuden kaupunginvaltuuston ensimmäinen talousarvio, jota kaupunginhallitus käsitteli kokouksissaan jo yhteensä yli kymmenen tunnin ajan. Se, että hallituksella meni aiheen parissa noin suuri tuntimäärä ei johtunut siitä, että talousarvio olisi ollut huonosti tehty. Päinvastoin. Olemme saaneet perehtyä selkeään, laadukkaasti tuotettuun asiakirjaan, jokaJatka lukemista ”TALOUSARVIO VUODELLE 2022”

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN VUOSIRAPORTTI 2020

RYHMÄPUHEENVUORO + OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 10.22.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja yleisö Lohjalaisten hyvinvointia sekä siinä tapahtuneita muutoksia seurataan vuosittain. Tänään olemme vuoden 2020 hyvinvointiraportin äärellä. Itselleni tämä raportti tuotti monessakin mielessä pienimuotoista tuskaa. Ensimmäisenä jouduin toteamaan, että moni asia kaipaa Lohjalla kohentamista, jottei hyvinvointimme muutu pahoinvoinniksi. Toisena totesin, että raportissa käytettyjä kuvaajia oli haastavaaJatka lukemista ”HYVINVOINTIKERTOMUKSEN VUOSIRAPORTTI 2020”

LIESSAAREN TULEVAISUUS

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 25.8.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraava yleisö Liessaari on yksi Lohjan upean luonnon ja lukuisten saarten helmistä. Veikkaanpa, että jokainen meistä on joskus Liessaaressa käynyt. Varmasti suurin osa lohjalaisista on kiertänyt Liessaaren luontopolun nauttien saaren upeasta luonnosta ja kenties istahtanut eväiden syöntiin joko vanhan tai uuden laavun tulille. Uimarannallakin lienee lähesJatka lukemista ”LIESSAAREN TULEVAISUUS”

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2020

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 16.6.2020 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kokousta seuraava yleisö Vuosi 2020 jäänee kaikkien mieleen hyvin erikoisena vuotena. Lähes kaikkea tekemistämme väritti pandemia nimeltä COVID-19. Niin myös Lohjan kaupungin henkilöstön toimintaa. Kun tarkastelemme henkilöstökertomusta, on meidän pidettävä jossain määrin COVID-lasit jatkuvasti silmillämme. Mm. sairauspoissaolojen määriä on turha liian tarkkaan viime vuoden osalta tutkailla. NostanJatka lukemista ”HENKILÖSTÖKERTOMUS 2020”