Lohjan kaupunginvaltuusto 11.6.2025 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Nyt käsittelyssä oleva torin ympäristön asemakaavamuutos on keskeinen osa Lohjan keskustan kehittämistä. Uskallan väittää, että Lohjalla jokainen toivoo, että kaupunkimme keskusta kehittyy ja palveluntarjonta vähintäänkin pysyy nykyisellään tai mieluummin lisääntyy ja monipuolistuu. Tori ja torin ympäristön rakentaminen on keskeinen osa koko keskustan tulevaisuutta, joten kaavan ohellaJatka lukemista ”RYHMÄPUHEENVUORO: Torin alueen asemakaavamuutos”
Avainsana-arkisto:ryhmäpuheenvuoro
RYHMÄPUHEENVUORO: Henkilöstökertomus 2024
Lohjan kaupunginvaltuuston kokous 11.6.2025 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Henkilöstökertomus on tilinpäätöksen ja arviointikertomuksen ohella yksi keskeisimmistä kaupungin toiminnasta kertovista asiakirjoista. Meidän luottamushenkilöiden on tärkeää perehtyä huolellisesti henkilöstökertomukseen ja siitä saamamme tiedon avulla pysyä kärryillä siitä, mitä Lohjan kaupungin henkilöstölle kuuluu ja miten henkilöstön hyvinvointia tulee kehittää. Me emme voi kohdella sitä vain pakollisenaJatka lukemista ”RYHMÄPUHEENVUORO: Henkilöstökertomus 2024”
MÄNTYNUMMEN KOULUN TARINA ON PITKÄ KUIN PÄÄTALON IIJOKI-SARJA
Ryhmäpuheenvuoro Lohjan kaupunginvaltuustossa 11.12.2024 Arvoisa puheenjohtaja, kuntalaiset, valtuutetut ja viranhaltijat Mäntynummen koulukeskuksen tarina on hieman samankaltainen, lähes loputon jatkokertomus kuin Saukkolan päiväkodin tarina. Tämä tarina ei trilogiaan mahdu, vaikka jokaisen jakson pituus olisi samaa luokkaa Sormusten herran tarujen kanssa, vaan tarvitaan Päätalon Kallen Iijoki-sarja tätä mallintamaan. Mutta nyt olemme kenties jo lähestymässä sarjan viimeisiä osia.Jatka lukemista ”MÄNTYNUMMEN KOULUN TARINA ON PITKÄ KUIN PÄÄTALON IIJOKI-SARJA”
ILMAN HENKILÖSTÖÄ EI OLE OIKEAA KAUPUNKIA
Ryhmäpuheenvuoro Lohjan kaupunginvaltuustossa 19.6.2024 Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 19.6. kevätkauden viimeiseen kokoukseen. Yksi kokouksen asioista oli vuoden 2023 henkilöstökertomus. Tässä minun pitämäni ryhmäpuhe asiasta. Puhuin sekä Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana että henkilöstöjaoston varapuheenjohtajana. Puheeni löytyy tallenteen kohdasta 11.20. Arvoisat lohjalaiset, puheenjohtaja, valtuutetut ja viranhaltijat Heti puheenvuoroni alkuun haluan kiittää jokaista Lohjan kaupungin työntekijää. Ilman teitä jaJatka lukemista ”ILMAN HENKILÖSTÖÄ EI OLE OIKEAA KAUPUNKIA”
HENKILÖSTÖ LUO TALOUSARVION RUNGON
RYHMÄPUHE KAUPUNGINVALTUUSTOSSA 15.11.2023 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja viranhaltijat sekä ennen kaikkea kuntalaiset, joita varten, ja joiden rahoilla, me tätä talousarviota olemme hyväksymässä. Aiemmissa puheenvuoroissa on nostettu talousarviosta esille jo monia keskeisiä kohtia. Näin tekevät varmasti myös seuraavat puhujat. Keskitynkin omassa puheenvuorossani vain yhteen teemaan. Ja se teema on henkilöstö. Ilman ihmisiä ei Lohja ole mitään.Jatka lukemista ”HENKILÖSTÖ LUO TALOUSARVION RUNGON”
ALOITTEET PYÖRIMÄSSÄ HALLINNON RATTAISSA
RYHMÄPUHEENVUORO LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTOSSA 15.11.2023 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Kuntalaisaloitteita on käsittelemättä 22, valtuustoaloitteita 20. Millainen kuva kuntalaiselle syntyy vaikuttamisen todellisista mahdollisuuksista? Vanhin kuntalaisaloite on vuodelta 2018 liittyen lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen vahvistamiseen. Olemme kuluneiden viiden vuoden aikana käsitelleet eri luottamustoimielimissä mm. harrastamisen Lohjan mallia sekä esim. koulujen liikuntasalien käyttämisen mahdollisuuksia lasten ja nuortenJatka lukemista ”ALOITTEET PYÖRIMÄSSÄ HALLINNON RATTAISSA”
STRATEGIAN MUKAINEN TOIMENPIDESUUNNITELMA VUOSILLE 2023-2030
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 15.3.2023 Arvoisa puheenjohtaja, kuntalaiset, valtuutetut ja viranhaltijat Käsittelemme tänään jo viime vuoden puolella hyväksytyn kaupunkistrategiamme toimenpidesuunnitelmaa. Tätä suunnitelmaa on lopulta tehty melkoisen pitkään ja hartaasti. Hieman asiaa kommentoin jo silloin ennen joulua puhuessani itse strategian leipätekstistä. Mutta parempi pitkään hiottu kuin keskeneräinen. Tässä suunnitelmassa on monia tärkeitä tavoitteita, joista tämän päätöksen jälkeen meidänJatka lukemista ”STRATEGIAN MUKAINEN TOIMENPIDESUUNNITELMA VUOSILLE 2023-2030”
ORGANISAATIOUUDISTUS LOHJALLA
RYHMÄPUHEENVUORO KAUPUNGINVALTUUSTOSSA 16.11.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Tuleva vuodenvaihde tulee muuttamaan jokaisen suomalaisen kunnan ja kaupungin organisaatiorakenteita merkittävästi. Kun hyvinvointialueet ottavat haltuunsa sotepalvelut, kapenevat kuntien vastuualueet ja siten muuttuvat myös kuntaorganisaatiot. Kuluneen vuoden aikana Lohjan uutta organisaatiota on työstetty niin kaupungin henkilöstön kuin luottamushenkilöistä koostuvan organisaatiotyöryhmän toimesta. Esillä on ollut monia luonnoksia erilaisista,Jatka lukemista ”ORGANISAATIOUUDISTUS LOHJALLA”
VILLA HAIKARIN TULEVAISUUS
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 14.9.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraava yleisö Villa Haikarin kohtalo on ollut jo useaan otteeseen päätöksenteon alla. Kolmeen kertaan on kaupunginhallitus jo asiaa käsitellyt, mutta lopputulema on yhä avoin. Tähän asti käydyt keskustelut ja päätöksenteon vaiheet ovat liittyneet Villa Haikarin vuokraamiseen ravintolayrittäjälle. Aiempina vuosina kiinteistö on vuokrattu ravintoloitsijalle pariksi kesäkaudeksi kerrallaan.Jatka lukemista ”VILLA HAIKARIN TULEVAISUUS”
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022
Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun kokoukseen Monkolan valtuustosaliin keskiviikkona 14.9.2022. Lista oli kohtuullisen lyhyt, mutta ilta sisälsi kuitenkin useita mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä lopulta yhden äänestyksenkin. Listan ensimmäinen suurempi asia oli talouden osavuosikatsaus. Tällä hetkellä Lohjan taloustilanne on lähtökohtaisesti hyvä. Kuten aiemminkin olen nostanut esille, tämä tilanne ei kuitenkaan tämän hetkisen arvion mukaan ole pidemmän päälle pysyvä.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022”