HYVINVOINTIKERTOMUKSEN VUOSIRAPORTTI 2020

RYHMÄPUHEENVUORO + OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 10.22.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja yleisö Lohjalaisten hyvinvointia sekä siinä tapahtuneita muutoksia seurataan vuosittain. Tänään olemme vuoden 2020 hyvinvointiraportin äärellä. Itselleni tämä raportti tuotti monessakin mielessä pienimuotoista tuskaa. Ensimmäisenä jouduin toteamaan, että moni asia kaipaa Lohjalla kohentamista, jottei hyvinvointimme muutu pahoinvoinniksi. Toisena totesin, että raportissa käytettyjä kuvaajia oli haastavaaJatka lukemista ”HYVINVOINTIKERTOMUKSEN VUOSIRAPORTTI 2020”

VALTUUSTON KOKOUS 10.11.2021 – TIIVISTELMÄ

Lohjan kaupunginvaltuuston kokous 10.11.2021Valtuuston kokouksen lista oli kohtuullisen lyhyt. Nostan tähän illan keskeisimmät teemat. Kaupunginvaltuusto päätti, että Lohjalla veroprosentit säilyvät vuonna 2022 samoina kuin ne ovat tänäkin vuonna olleet. Hyvä näin. Veroprosenttimme sijoittuvat sekä valtakunnallisesti että Uudenmaan mittakaavassa keskiviivan ns. halvemmalle puolelle. Hyvä myös niin. Veroprosentteja tarkastellaan seuraavan kerran sote-uudistuksen voimaantulon jälkeen. Valtuusto myönsi kokouksessaanJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 10.11.2021 – TIIVISTELMÄ”