LÄNSI-UUSIMAA 27.2.2018 Lohjan kaupunki on kamppaillut sisäilmaongelmaisten koulujen ja päiväkotien kanssa vuosia. Tilanne ei Suomen mittapuussa ole poikkeuksellinen, vaan sisäilmahaasteet kunnissa ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Viimeisten parin vuoden aikana Lohjan kaupunki on tehnyt ansiokasta työtä sisäilmaongelmien kartoittamiseksi. Nyt olemmekin tilanteessa, jossa tiedämme mittavia ongelmia löytyvän lukuisista koulurakennuksista. Tällaisia ovat mm. Mäntynummen Yhtenäiskoulu, Ojamon kouluJatka lukemista ”KÄÄNNETÄÄN YHDESSÄ HAASTEET VOITOKSI”
Kirjoittaja-arkisto:Laura Skaffari
OJAMON KOULUN TARVESELVITYS
RYHMÄPUHEENVUORO 14.2.2018 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet sekä muut läsnäolijat Ojamon koulun sisäilmahaasteiden tiimoilta on tässä kaupungissa käyty keskustelua jo yli kymmenen vuoden ajan. Koulua on korjattu useaan otteeseen, yhteensä noin viidellä miljoonalla eurolla. Jo vuonna 2002 koulun perustuksia on kuivattu, eli kosteusvaurioita on ollut jo tuolloin havaittavissa. Tuo perustuksien kuivaaminen, kuten muutkaan remontit, eivät oleJatka lukemista ”OJAMON KOULUN TARVESELVITYS”
LUONTOLAHJA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE
KOMMENTTIPUHEENVUORO 13.12.2017 Arvoisa puheenjohtaja ja muut läsnäolijat: Asiaa valmistellut virkamies, ympäristöpäällikkö Risto Murto on esittänyt selkeät juridiset perustelut sille, ettei nyt kaupunginhallituksen tekemä esitys rajoita Lohjan kaupungin päätäntävaltaa esillä olevien alueiden käytössä. Tämä määräysvalta säilyy hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksymisen jälkeen kaupungilla toisin kuin Kuitunen asian esitti. Lisäksi todettakoon, että nyt käsittelyssä oleviin alueisiin ei kuuluJatka lukemista ”LUONTOLAHJA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE”
VALTUUSTON KOKOUS 13.12.2017 – KOKOUSTIIVISTELMÄ
Vuoden viimeinen valtuusto istuttiin eilen. Tämä kulunut vuoden puolikas on opettanut minulle paljon. Ja eilinen melkein yhtä paljon kuin kulunut puolikas eiliseen mennessä yhteensä. Opin eilen: 1. Politiikassa toiset kääntelevät takkiaan sujuvasti hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Ihan kokonaan, ei vaan silleen pikkuisen. 2. Kun joku ensin sanoo, että virkamiesten valmistelutyötä pitää kunnioittaa ja siihen luottaa, voiJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 13.12.2017 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”
HALLINTOSÄÄNTÖ
RYHMÄPUHEENVUORO 15.11.2017 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat. Lohjalla on uusi hallintosääntö ollut nyt käytössä noin puolen vuoden ajan. Tämän puolen vuoden aikana on uutta hallintosääntöä ns. sisään ajettu. Nyt valtuuston hyväksyttävänä olevaan hallintosääntöön on tarkastusten myötä tehty pieniä muutoksia, joilla hallintosääntöä on tarkennettu tai kielellisesti parannettu. On hienoa, että hallintosääntöön voidaan tehdä korjauksia sitäJatka lukemista ”HALLINTOSÄÄNTÖ”
DIGIAGENDA PERUSOPETUKSESSA
RYHMÄPUHEENVUORO 7.6.2017 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet ja muut kuulijat Lohjan kaupungin yleissivistävän opetuksen Tieto- ja viestintätekniikan kehittämissuunnitelma on tullut väliarvioinnin vaiheeseen. On hienoa, että Lohjalla on sitouduttu digiagendan tavoitteisiin, mutta näitä tavoitteita ei kuitenkaan vielä ole saavutettu. Vihreiden valtuustoryhmä haluaa nostaa tästä ansiokkaasti laaditusta raportista esille muutamia asioita, jotka ovat jatkuvia huolenaiheita perusopetuksen puitteissa. UusiJatka lukemista ”DIGIAGENDA PERUSOPETUKSESSA”
HARJUN KOULUN TULEVAISUUS
MIELIPIDEKIRJOITUS LÄNSI-UUSIMAA 3.5.2017 Lohjan kouluverkon uudistamista suunnitellut Koulurakentamisen ohjausryhmä on päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle, että Harjun koulu ”myydään” Luksialle vaihtaen se Luksian Nummentien kiinteistöön. Asiasta on tarkoitus päättää jo 17.5. pidettävässä valtuuston kokouksessa. Toteutuessaan tämä tarkoittaa sitä, että Harjun koulu lakkautetaan Laurentiuskoulun valmistuessa. Metsolasta ja Ojaniitusta siirryttäisiin jatkossa Laurentiuskouluun. Laurentiuskoulusta tulisi tämän päätöksen myötä lähes tuhannenJatka lukemista ”HARJUN KOULUN TULEVAISUUS”
AIKALISÄ YHTENÄISKOULUJEN SUUNNITTELUUN
MIELIPIDEKIRJOITUS LÄNSI-UUSIMAA 9.3.2017 Lohjalainen kouluverkko on ollut viime vuosina myllerryksessä. Kouluja on lakkautettu, sisäilmaongelmia on tunnustettu ja tiloja remontoitu, uutta on rakennettu. Kaikkea hallitsevana kattoteemana tuntuu kuitenkin olevan pakonomainen tarve luoda Lohjalle yhtenäiskouluja. Yhtenäiskouluissa on monia pedagogisesti hyviä puolia. Alakoululaiset pääsevät käyttämään erikoisluokkatiloja ja 6.- ja 7.-luokan välinen kuilu katoaa. Mutta hyvää yhtenäiskoulua ei saadaJatka lukemista ”AIKALISÄ YHTENÄISKOULUJEN SUUNNITTELUUN”