OMA PUHEENVUORO OPPIVELVOLLISUUSLAIN UUDISTUKSEN LISÄÄMISESTÄ HALLINTOSÄÄNTÖÖ LOHJAN VALTUUSTO 25.8.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Uusi laki oppivelvollisuuden laajentamisesta astui osin voimaan jo 1.1.2021 ja kokonaisuudessaan 1.8.2021. Pykälän 31 esittelytekstissä käytetään vielä tulevaan viittaavaa aikamuotoa, kun puhutaan lain voimaantulosta. Tämä esittelytekstin ensimmäinen virke kertoo surullisesti sen, miten tämä pykälä ei ole käsittelyssä oikeaan aikaan vaanJatka lukemista ”OPPIVELVOLLISUUDEN LAAJENTUMISEN KIRJAAMINEN HALLINTOSÄÄNTÖÖN”
Kategoria-arkisto: Valtuustopuheet
LIESSAAREN TULEVAISUUS
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 25.8.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraava yleisö Liessaari on yksi Lohjan upean luonnon ja lukuisten saarten helmistä. Veikkaanpa, että jokainen meistä on joskus Liessaaressa käynyt. Varmasti suurin osa lohjalaisista on kiertänyt Liessaaren luontopolun nauttien saaren upeasta luonnosta ja kenties istahtanut eväiden syöntiin joko vanhan tai uuden laavun tulille. Uimarannallakin lienee lähesJatka lukemista ”LIESSAAREN TULEVAISUUS”
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2020
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 16.6.2020 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kokousta seuraava yleisö Vuosi 2020 jäänee kaikkien mieleen hyvin erikoisena vuotena. Lähes kaikkea tekemistämme väritti pandemia nimeltä COVID-19. Niin myös Lohjan kaupungin henkilöstön toimintaa. Kun tarkastelemme henkilöstökertomusta, on meidän pidettävä jossain määrin COVID-lasit jatkuvasti silmillämme. Mm. sairauspoissaolojen määriä on turha liian tarkkaan viime vuoden osalta tutkailla. NostanJatka lukemista ”HENKILÖSTÖKERTOMUS 2020”
NUMMENKYLÄN JA PULLIN KOULUJEN LAKKAUTTAMINEN
OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 21.4.2021 (vastine edeltäviin puheenvuoroihin) Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja valtuuston kokousta seuraavat kuntalaiset Heli Saukkola nosti puheenvuorossaan esille ensi vuoden aloittavien ykkösluokkalaisten määrän Muijalassa. 17 oppilasta, Nummenkylän koulusta siirretyt oppilaat mukaan lukien. Olisi ollut hienoa, että valtuutettu Saukkola olisi ottanut rinnalle myös tulevien 6.-luokkalaisten lukumäärän. 32. Onko silloinkin kyseessä oppilaiden edun mukainenJatka lukemista ”NUMMENKYLÄN JA PULLIN KOULUJEN LAKKAUTTAMINEN”
GUNNARLAN TONTTIEN HINNOITTELUPÄÄTÖS
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 24.3.3021 Arvoisa puheenjohtaja, arvon valtuutetut, viranhaltijat ja kautta aikojen Lohjan valtuuston ensimmäistä etäkokousta seuraava yleisö Kun pari, kolme vuotta sitten olin ystäväni kanssa iltakävelyllä ns. Gunnarlan uudella puolella, herätti minussa jonkinlaista epäuskoa se aavekaupunki, jonka kaduilla kuljin. Tiet ja kevyen liikenteen väylät oli asfaltoitu, liikennemerkit ja istutukset paikoillaan ja katuvalot paloivat. Yhtään valmistaJatka lukemista ”GUNNARLAN TONTTIEN HINNOITTELUPÄÄTÖS”
LAUTAKUNTIEN KOKO
RYHMÄPUHEENVUORO 20.1.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, kuntalaiset ja viranhaltijat Kaupunginvaltuusto päätti viime marraskuussa, että Lohjan kaupunginvaltuuston koko tulee säilymään 51 valtuutetussa myös seuraavat neljä vuotta. Tähän päädyimme, jotta voimme turvata sekä alueellisen edustuksellisuuden että pienten puolueiden ja poliittisten ryhmien toimimisen valtuustossa. Koska valtuusto käyttää kunnan korkeinta päätösvaltaa, on tärkeää turvata demokratian toteutuminen ja kuntalaisten äänen kuuluminenJatka lukemista ”LAUTAKUNTIEN KOKO”
KIINTIÖPAKOLAISET LOHJALLA
RYHMÄPUHEENVUORO 16.12.2020 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Kiintiöpakolainen tarkoittaa henkilöä, joka on joutunut lähtemään kotimaastaan toiseen maahan kohtaamansa vainon takia ja joka ei voi jäädä asumaan maahan, johon on paennut, ja jonka YK on määritellyt pakolaiseksi. Kiintiöpakolaisia valittaessa arvioidaan lisäksi mm. Suomeen kotoutumisen edellytykset eikä valittu henkilö ei saa uhata yleistä järjestystä ja turvallisuutta.Jatka lukemista ”KIINTIÖPAKOLAISET LOHJALLA”
TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 7.10.2020 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraavat kuntalaiset Olemme jälleen tasapainotusta vaativan talouden äärellä. Välillä tuntuu, että jokainen tällä valtuustokaudella pidetty puheenvuoro on täynnä haasteita ja ongelmien ratkaisua. Kovin harvoin olemme saaneet pitää positiivisia ja tulevaisuuteen valoisasti katsovia puheenvuoroja. Eikä tämä puheenvuoro kaavasta valitettavasti poikkea. Aloitan Vihreiden ryhmäpuheenvuoron tarkastelemalla Talouden tasapainottamistyöryhmän toimintaa.Jatka lukemista ”TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA”
OJANIITUN KIRJASTO
Puheenvuoro valtuustossa 7.10.2020. (Talouden tasapainottamisesityksiin liittyen) Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraavat kuntalaiset Talouden tasapainotuslistalla oli viranhaltijan esitys Ojaniitun kirjoston toiminnan lopettamisesta. Säästöä toimenpiteellä on laskettu saatavan noin 8000 euroa vuodessa. Ojaniitun kirjastossa tehtiin viime vuonna lähes 9000 lainausta. Kirjasto palvelee niin koulun oppilaita kuin alueen asukkaitakin. Kirjasto toimii sekä suorien lainausten ja palautustenJatka lukemista ”OJANIITUN KIRJASTO”
LAUANTAIPYSÄKÖINNIN MAKSULLISUUS
OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 7.10.2020 (Talouden tasapainottaminen; Palvelutuotantolautakunta; Lauantaipysäköinnin maksullisuus) Arvoisa puheenjohtaja, muut läsnäolijat sekä nettitv:n katsojat Palvelutuotantolautakunta linjasi yksimielisesti, että lauantaipysäköinnin muuttaminen maksulliseksi tässä taloustilanteessa on kannatettavaa. Tätä siis kannattivat lautakunnassa kaikki puolueet. Keskellä kipeitä säästötoimia lauantaipysäköinnin maksulliseksi tekeminen on yksi vähiten kehenkään kirpaisevista toimista. Maksullisesta lauantaipysäköinnistä on arvioitu saatavan tuloja noin 50 000 euroaJatka lukemista ”LAUANTAIPYSÄKÖINNIN MAKSULLISUUS”