Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun kokoukseen Monkolan valtuustosaliin keskiviikkona 14.9.2022. Lista oli kohtuullisen lyhyt, mutta ilta sisälsi kuitenkin useita mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä lopulta yhden äänestyksenkin.
Listan ensimmäinen suurempi asia oli talouden osavuosikatsaus. Tällä hetkellä Lohjan taloustilanne on lähtökohtaisesti hyvä. Kuten aiemminkin olen nostanut esille, tämä tilanne ei kuitenkaan tämän hetkisen arvion mukaan ole pidemmän päälle pysyvä. Siksi on tärkeää tiedostaa, että niin käyttötalouden kuin investointien osalta meidän täytyy pitää harkinta mukana kaikessa päätöksenteossa. Osavuosikatsauksessa nousi surullisesti jälleen esille lastensuojelukulujen voimakas kasvu. Lastensuojelu siirtyy vuoden vaihteessa hyvinvointialueen vastuulle, enkä uskalla olla kovinkaan toiveikas sen suhteen, että tilanne tästä nykyisestä ratkaisevasti paranisi. Niin minun kuin monen muunkin suuri huoli kulminoituu siihen, saavatko lapset, nuoret ja perheet riittävän varhain tukea tilanteisiin, joissa elämä lähtee jossain muodossa sivuraiteelle. Vaikka ihan pienestikin. Onko jokaiselle perheenjäsenelle tarjolla tukea, jossa juna saadaan mahdollisimman nopeasti takaisin pääraiteelle vai ehtiikö juna puksutella ns. väärää raidetta jo niin pitkän tovin, että kytkösraiteen rakentamisesta takaisin pääraiteen yhteyteen tulee kallis ja pitkäkertoinen urakka? Ja tähän meistä jokainen taitaa tietää vastauksen. Eli ennaltaehkäiseviä palveluilta ja varhaista tukea on tarjolla aivan liian vähän ja tämä johtaa lopulta siihen, että ongelmat ovat laajoja, monimuotoisia ja osin lähes korjauskelvottomassa tilassa. Liian myöhäinen tuki, liian myöhäiset huostaanotot ja sijoitukset sekä ennaltaehkäisevien palveluiden niukkuus ovat mielestäni tämän taloushaasteen taustalla. Ja ennen kaikkea inhimillisen haasteen taustalla.
Talousasioiden jälkeen kokouksessa oli liuta erilaisia eroamisia ja nimeämisiä luottamustoimiin liittyen. Näiden pykälien jälkeen siirryimme illan kuuman perunan pariin eli päättämään siitä, jatkaako Lohjan kaupunki Villa Haikarin kiinteistön omistajana vai myydäänkö kiinteistö yksityiselle yrittäjälle. Pykälän taustalla oli Kokoomuksen Juhana Salmenpohjan tekemä aloite Villa Haikarin myymisestä. Keskeisin peruste oli se, että kaupungin perustoimintoihin ei kuulu kiinteistöjen omistaminen eikä siten yritystoiminnan tukeminen. Olen tästä asiasta Salmenpohjan kanssa osittain samaa mieltä. Hieman haastavaksi asian tekee kuitenkin se, että meistä jokaisella on hieman erilainen käsitys siitä, milloin kaupungin on hyvä olla osa- tai yksinomistajana kiinteissä, jossa harjoitetaan yritystoimintaa, vai rajataanko kaikki tällainen pois kaupungin vastuulta. Mikäli nimittäin tehdään absoluuttinen rajaus, tarkoittaisi se vaikkapa sitä, ettei kaupungin kuulu tarjota uimahallin yhteydessä olevaa keilahallia tai kahvilaa yrittäjille. Tai olla osallisena esim. Kisakallion urheiluhallin rakentamishankkeessa. Jään siis mielenkiinnolla seuraamaan, millaisen linja nyt myynnin puolesta äänestäneet ottavat muissa vastaavissa tilanteissa.
Villa Haikariin liittyen pidettiin useita puheenvuoroja. Yhteenvetona voisi todeta, että valtuuston ehdoton enemmistö oli sitä mieltä, että Villa Haikarin, kuten muidenkin vastaavien kiinteistöjen myyntiä voi ja ajoittain kannattaakin harkita ja kenties toteuttaakin. Mutta enemmistö oli tiukan äänestyksen jälkeen kuitenkin sitä mieltä, että Villa Haikarin kiinteistöä ei kannata myydä juuri nyt. Pääperusteluna oli alueen kokonaiskehittäminen, joka on kesken. Muita perusteluja niin myynnin kuin omistamisen ja siten vuokraamisen puolesta voitte kuunnella puheenvuoroista. Oma puheenvuoroni löytyy tallenteen kohdasta 29.25. Lopulta siis valtuusto äänesti Villa Haikarin myymisestä. Äänestystulos oli 28-23, eli ainakin toistaiseksi Villa Haikari pysyy Lohjan kaupungin omistuksessa. Nyt toivotaan, että jo puoli vuotta junnannut kilpailutus vuokralaisen löytymiseksi käynnistyy mahdollisimman pian.
Kokouksen lopussa katsottiin seuraavat aloitteet loppuun käsitellyiksi: Perheneuvolan palveluiden riittävyyden kartoittaminen (Riittämättömyys todettiin, joten aloite oli erittäin aiheellinen. Kokonaisuus siirtyy hyvinvointialueen vastuulle. Aika näyttää, miten tilanne kehittyy.), penkkejä Pähkinäniemeen ja roska-astioita Virkkalaan (luvataan toteuttaa kyseisen toimialan budjetin puitteissa jossain määrin vuosittain). Valtuuston lopuksi jätettiin kaksi valtuustoaloitetta. Toinen koski kaupungin lakkautettujen uimarantojen hoitoa ja toinen kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien saattamista ajan tasalle. Jälkimmäisen aloitteen teki Meidän Lohja-ryhmän puolesta Katriina Nousiainen. Koko Vihreä valtuustoryhmä oli mukana tässä aloitteessa.
Kokouksen lopuksi valtuusto kuunteli hyvin erikoisen puheenvuoron, jonka piti kaupunginjohtaja Härmälä. Puhe on kuunneltavissa myös kokoustallenteesta. En lähde puhetta kommentoimaan julkisesti, mutta kerron mielelläni henkilöstöjaoston toiminnasta henkilökohtaisesti, mikäli puhe herättää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai pohdintoja.
Viimeinen kuukausi on ollut Lohjan kuntapolitiikassa ehkä raskain, jonka ole kuluneiden viiden vuoden aikana kokenut. Tällä hetkellä otan kiitollisena vastaan kaikki etänä lähetetyt voimat ja tsempit, sillä niitä tarvitaan nyt ja varmasti lähitulevaisuudessa. Toivotaan, että tilanne selkiytyy ja muuttuu seesteisemmäksi lähitulevaisuudessa.
Ihania syyspäiviä ja kauniita kynttiläiltoja kaikille. Minä nautin toisesta suosikkivuodenajastani täysillä. Kynttilöitä on kulunut jo melkoinen määrä ja ulkona ihailen joka päivä muuttuvaa värimaailmaa. Kyllä Suomen luonto ja neljä vuodenaikaa ovat huikea rikkaus!