OMA PUHEENVUORO ALUEVALTUUSTOSSA 16.6.2022. Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Tarkastelemme tänään jälleen hyvinvointialueemme hallintosääntöä. Tällä kierroksella hallintosääntöön ollaan lisäämässä mm. tärkeitä tarkennuksia lautakuntien tehtäviin. Olen kuitenkin huolissani siitä, miten hyvinvointialueemme keskeisin toimintaedellytys, henkilöstö, on jätetty hallintosäännössä eräänlaiseksi sivujuonteeksi. Vastuu henkilöstöasioista on nyt kirjattu palvelut- ja resurssit -lautakunnan tehtäväksi. Useat muut hyvinvointialueet ovat nostaneet henkilöstönJatka lukemista ”HENKILÖSTÖJAOSTOA TARVITAAN LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUEELLA”
Kategoria-arkisto: Valtuustopuheet
VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS (OSA 2)
OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.6.2022 Arvoisa puheenjohtaja sekä muut läsnäolijat Ryhmäpuheenvuorossamme nostin jo esille muutamia haastekohtia, joihin jatkossa täytyy kiinnittää yhä tarkempaa huomiota. Yhden mielestäni varsin merkittävän asian haluan kuitenkin vielä erikseen nostaa esille. Tämä kipukohta, joka vaatii ehdottomasti toimenpiteitä, liittyy henkilöstön työhyvinvointikyselyihin. Ensimmäinen askel parempaan on jo otettu, kun kyselyssä on siirrytty valtakunnalliseen pohjaan, jonkaJatka lukemista ”VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS (OSA 2)”
VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.6.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Jälleen on vuosi vierähtänyt ja tarkastelussa on edellisen vuoden henkilöstökertomus. Ennen kuin teen kyseisestä asiakirjasta muutaman noston (osan tässä ryhmäpuheenvuorossa ja osan omassa puheenvuorossani) haluaisin ottaa esille pari muuta aiheeseen liittyvää asiaa. Ihan ensimmäisenä kiitän viime valtuustokauden valtuutettuja. Heidän ansiosta Lohjalla toimii jälleen henkilöstöjaosto. Minulla onJatka lukemista ”VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS”
LOHJALLE UUSI KAUPUNGINJOHTAJA
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 20.4.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja yleisö Lohjan kaupungin tulevaisuuden kannalta olemme nyt suuren päätöksen äärellä. Kaupunginjohtaja Sivula siirsi kuvitteellisen valtikan neljä kuukautta sitten Pasi Perämäen käteen. Heti aluksi haluan kiittää Perämäkeä näistä kuluneista kuukausista. Uskoisin, että voin puhua niin oman ryhmäni kuin monen muunkin suulla todetessani, että Perämäki on suoriutunut kaupunginjohtajan pestistäänJatka lukemista ”LOHJALLE UUSI KAUPUNGINJOHTAJA”
LOHJAN YHTEISLYSEON LUKION REMONTTI
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 23.3.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä nettiTV:n katsojat Lohjan Yhteislyseon lukio. Tuttavallisemmin Pohjolanmäki. Kavereiden kesken Lyllinäkin tunnettu. Toivottavasti meidän käsittelyssämme nyt ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa. Toukokuussa 2018 kaupunginvaltuuston enemmistö päätti, että Lohjalle ei rakenneta uutta lukiota vaan Pohjolanmäen lukiokiinteistö remontoidaan. Marraskuussa 2019 hyväksyimme remontin hankesuunnitelman. Hankesuunnitelman hyväksymistä edelsi lukuisat keskustelut siitä, mitä remonttitoimenpiteitäJatka lukemista ”LOHJAN YHTEISLYSEON LUKION REMONTTI”
VALINNAISAINEITA 8.-LUOKKALAISILLE
PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.12.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Perusopetuksen opetussuunnitelmaa muutetaan valtakunnallisesti muutamien vuosien välein. Viimeisimmässä muutoksessa ryhmiteltiin perusopetuksen valinnaisuutta siten, että valinnaisuutta siirrettiin yläkoulusta alakouluun. Ensi elokuussa Lohjalla 8. luokalle saapuu ensimmäinen ikäluokka, joille ei enää tulla tarjoamaan ns. lyhytvalinnaisia yläkoulun 8. luokalla. Yläkoulussa etenkin 8. ja 9. luokalla nuoret uiskentelevat murrosiän syvimmissäJatka lukemista ”VALINNAISAINEITA 8.-LUOKKALAISILLE”
TALOUSARVIO VUODELLE 2022
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.12.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kokousta seuraava yleisö Käsissämme on tänään uuden kaupunginvaltuuston ensimmäinen talousarvio, jota kaupunginhallitus käsitteli kokouksissaan jo yhteensä yli kymmenen tunnin ajan. Se, että hallituksella meni aiheen parissa noin suuri tuntimäärä ei johtunut siitä, että talousarvio olisi ollut huonosti tehty. Päinvastoin. Olemme saaneet perehtyä selkeään, laadukkaasti tuotettuun asiakirjaan, jokaJatka lukemista ”TALOUSARVIO VUODELLE 2022”
HYVINVOINTIKERTOMUKSEN VUOSIRAPORTTI 2020
RYHMÄPUHEENVUORO + OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 10.22.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja yleisö Lohjalaisten hyvinvointia sekä siinä tapahtuneita muutoksia seurataan vuosittain. Tänään olemme vuoden 2020 hyvinvointiraportin äärellä. Itselleni tämä raportti tuotti monessakin mielessä pienimuotoista tuskaa. Ensimmäisenä jouduin toteamaan, että moni asia kaipaa Lohjalla kohentamista, jottei hyvinvointimme muutu pahoinvoinniksi. Toisena totesin, että raportissa käytettyjä kuvaajia oli haastavaaJatka lukemista ”HYVINVOINTIKERTOMUKSEN VUOSIRAPORTTI 2020”
UUSI FRISBEEGOLF-RATA LOHJALLE
PUHEENVUORO FRISBEEGOLF-RADAN RAKENTAMISEEN LIITTYEN (HUOM! KIRJOITTAMANI PUHEENVUORON PITI VALTUUSTOSSA LOISTAVASTI UUSI VALTUUTETTUMME ANNA MUSTALAHTI. KIITOS ANNA!) Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja valtuuston kokousta seuraava yleisö Pohdimme juuri viime viikonloppuna valtuustoseminaarissa Lohjan veto- ja pitovoimatekijöitä. Yhdeksi kaupunkimme vahvuuksista totesimme monipuoliset ja edulliset harrastamisen mahdollisuudet. Lohjalla voi harrastaa mm. kuvataidetta, musiikki, teatteria, luonnossa liikkumista sekä todella monipuolisestiJatka lukemista ”UUSI FRISBEEGOLF-RATA LOHJALLE”
TENNARIN HANKESUUNNITELMA
RYHMÄPUHEENVUORO VASTUUSTOSSA 13.10.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä valtuuston kokousta seuraava yleisö Kun kymmenen vuotta sitten aloitin työni Lohjan keskustassa sijaitsevassa yläkoulussa, selvisi minulle hyvin nopeasti, että Tennarin tilat ovat auttamattoman pienet jo pelkän koululiikunnan näkökulmasta. Kuluneiden vuosien aikana perusopetuksen tuntirakennetta on muutettu siten, että kaikille yhteisiä liikunnan oppitunteja on nykyään enemmän kuin ennen. LisäksiJatka lukemista ”TENNARIN HANKESUUNNITELMA”