RYHMÄPUHEENVUORO LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTOSSA 15.11.2023 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset Kuntalaisaloitteita on käsittelemättä 22, valtuustoaloitteita 20. Millainen kuva kuntalaiselle syntyy vaikuttamisen todellisista mahdollisuuksista? Vanhin kuntalaisaloite on vuodelta 2018 liittyen lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen vahvistamiseen. Olemme kuluneiden viiden vuoden aikana käsitelleet eri luottamustoimielimissä mm. harrastamisen Lohjan mallia sekä esim. koulujen liikuntasalien käyttämisen mahdollisuuksia lasten ja nuortenJatka lukemista ”ALOITTEET PYÖRIMÄSSÄ HALLINNON RATTAISSA”
Avainsana-arkisto:valtuustoaloite
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 15.6.2022
Kaupunginvaltuuston kesäkuun kokouksesta on kulunut jo tovi. Tiivistelmän kirjoittaminen on jäänyt rippijuhlien, töiden ja kesävieraiden katveeseen. Eli vasta juhannus ja helteet palauttivat keskeneräisen kirjoitustyön mieleeni. Mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. 😊 Lohjan kaupunginvaltuusto kokousti keskiviikkona 15.6. auringon paistaessa ulkona lähes pilvettömältä taivaalta. On hetkiä, jolloin toivoisi, että käytössämme olisi myös ulkona oleva valtuustosali.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 15.6.2022”
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 23.3.2022
Lohjan kaupunginvaltuusto kokousti pitkästä aikaa Monkolan valtuustosalissa Teamsin sijaan. Pakko todeta, että olipa kiva nähdä valtuutettuja ja viranhaltijoita livenä. Ja mukavaa oli myös puhua pöntössä seisten. 😊 Ensimmäisenä valtuusto hyväksyi joidenkin investointien määrärahojen korotukset sekä siirrot siten, että meneillään olevien investointien loppuun saattaminen turvataan. Pykälässä käsitellyt rahat ovat siirtoja, eli kyseessä ei ole budjettilisäys. AsiaJatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 23.3.2022”