KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 15.6.2022

Kaupunginvaltuuston kesäkuun kokouksesta on kulunut jo tovi. Tiivistelmän kirjoittaminen on jäänyt rippijuhlien, töiden ja kesävieraiden katveeseen. Eli vasta juhannus ja helteet palauttivat keskeneräisen kirjoitustyön mieleeni. Mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. 😊 Lohjan kaupunginvaltuusto kokousti keskiviikkona 15.6. auringon paistaessa ulkona lähes pilvettömältä taivaalta. On hetkiä, jolloin toivoisi, että käytössämme olisi myös ulkona oleva valtuustosali.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 15.6.2022”

HENKILÖSTÖJAOSTOA TARVITAAN LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUEELLA

OMA PUHEENVUORO ALUEVALTUUSTOSSA 16.6.2022. Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Tarkastelemme tänään jälleen hyvinvointialueemme hallintosääntöä. Tällä kierroksella hallintosääntöön ollaan lisäämässä mm. tärkeitä tarkennuksia lautakuntien tehtäviin. Olen kuitenkin huolissani siitä, miten hyvinvointialueemme keskeisin toimintaedellytys, henkilöstö, on jätetty hallintosäännössä eräänlaiseksi sivujuonteeksi. Vastuu henkilöstöasioista on nyt kirjattu palvelut- ja resurssit -lautakunnan tehtäväksi. Useat muut hyvinvointialueet ovat nostaneet henkilöstönJatka lukemista ”HENKILÖSTÖJAOSTOA TARVITAAN LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUEELLA”

VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS (OSA 2)

OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.6.2022 Arvoisa puheenjohtaja sekä muut läsnäolijat Ryhmäpuheenvuorossamme nostin jo esille muutamia haastekohtia, joihin jatkossa täytyy kiinnittää yhä tarkempaa huomiota. Yhden mielestäni varsin merkittävän asian haluan kuitenkin vielä erikseen nostaa esille. Tämä kipukohta, joka vaatii ehdottomasti toimenpiteitä, liittyy henkilöstön työhyvinvointikyselyihin. Ensimmäinen askel parempaan on jo otettu, kun kyselyssä on siirrytty valtakunnalliseen pohjaan, jonkaJatka lukemista ”VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS (OSA 2)”

VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.6.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Jälleen on vuosi vierähtänyt ja tarkastelussa on edellisen vuoden henkilöstökertomus. Ennen kuin teen kyseisestä asiakirjasta muutaman noston (osan tässä ryhmäpuheenvuorossa ja osan omassa puheenvuorossani) haluaisin ottaa esille pari muuta aiheeseen liittyvää asiaa. Ihan ensimmäisenä kiitän viime valtuustokauden valtuutettuja. Heidän ansiosta Lohjalla toimii jälleen henkilöstöjaosto. Minulla onJatka lukemista ”VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS”

LOHJALLE UUSI KAUPUNGINJOHTAJA

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 20.4.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja yleisö Lohjan kaupungin tulevaisuuden kannalta olemme nyt suuren päätöksen äärellä. Kaupunginjohtaja Sivula siirsi kuvitteellisen valtikan neljä kuukautta sitten Pasi Perämäen käteen. Heti aluksi haluan kiittää Perämäkeä näistä kuluneista kuukausista. Uskoisin, että voin puhua niin oman ryhmäni kuin monen muunkin suulla todetessani, että Perämäki on suoriutunut kaupunginjohtajan pestistäänJatka lukemista ”LOHJALLE UUSI KAUPUNGINJOHTAJA”

KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 23.3.2022

Lohjan kaupunginvaltuusto kokousti pitkästä aikaa Monkolan valtuustosalissa Teamsin sijaan. Pakko todeta, että olipa kiva nähdä valtuutettuja ja viranhaltijoita livenä. Ja mukavaa oli myös puhua pöntössä seisten. 😊 Ensimmäisenä valtuusto hyväksyi joidenkin investointien määrärahojen korotukset sekä siirrot siten, että meneillään olevien investointien loppuun saattaminen turvataan. Pykälässä käsitellyt rahat ovat siirtoja, eli kyseessä ei ole budjettilisäys. AsiaJatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 23.3.2022”

LOHJAN YHTEISLYSEON LUKION REMONTTI

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 23.3.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä nettiTV:n katsojat Lohjan Yhteislyseon lukio. Tuttavallisemmin Pohjolanmäki. Kavereiden kesken Lyllinäkin tunnettu. Toivottavasti meidän käsittelyssämme nyt ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa. Toukokuussa 2018 kaupunginvaltuuston enemmistö päätti, että Lohjalle ei rakenneta uutta lukiota vaan Pohjolanmäen lukiokiinteistö remontoidaan. Marraskuussa 2019 hyväksyimme remontin hankesuunnitelman. Hankesuunnitelman hyväksymistä edelsi lukuisat keskustelut siitä, mitä remonttitoimenpiteitäJatka lukemista ”LOHJAN YHTEISLYSEON LUKION REMONTTI”

Kokoustiivistelmä: Aluevaltuusto 7.3.2022

Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto kokoontui eilen ensimmäiseen kokoukseensa Espoossa, Aalto-yliopiston Dipolissa. (On muuten upea rakennus!) Vaikka kokous oli historiallinen, oli oma mieli tyhjä ja turta. Jotenkin juuri tällä hetkellä nämä asiat tuntuvat niin mitättömiltä, vaikka hyvin ymmärrän, ettei näin todellakaan ole. Kokouksessa hyväksyttiin hyvinvointialueen hallintosäännön ensimmäinen versio. Hallintosääntö ei ole valmis, vaan sitä tullaan muokkaamaan vielä useampaanJatka lukemista ”Kokoustiivistelmä: Aluevaltuusto 7.3.2022”

Kirjoittajavieras: SOTA JA HISTORIA IHON ALLA

Kirjoittajavieras Laura Skaffari (Länsi-Uusimaa 1.3.2022) Lapsena pelkäsin Irakin ja Iranin sekä Afganistanin sotia. Pelkäsin sodan leviävän Suomeen. Yliopistossa historiaa opiskellessani itkin sotahistorian luennoilla. Lapsuuden pelko palasi. Ja aina se pelko kohdistui itään. Se pelko on täällä taas. Samoin ahdistus ja viha. Viha ihmisten (ihmisen) ahneutta kohtaan. Viha itsekkyyttä, piittaamattomuutta ja itsensä ylentämistä kohtaan. Venäjän (Putinin)Jatka lukemista ”Kirjoittajavieras: SOTA JA HISTORIA IHON ALLA”

Tieto lisää tuskaa – ja niin kuuluukin olla

Lapsena pelkäsin Afganistanin sotaa. Samoin Irak-Iran-sotaa. Pelkäsin niiden leviävän Suomeen. Yliopistossa historiaa opiskellessani itkin sotahistorian luennolla. Lapsuuden pelko palasi. Ja se pelko on täällä taas. Samoin ahdistus, vitutus ja viha. Viha ihmisten (ihmisen) ahneutta kohtaan. Viha itsekkyyttä, piittaamattomuutta ja itsensä ylentämistä kohtaan. Historian opettaminen on pohja kaikelle ihmisyydelle ja ymmärrykselle. Aidon, realistisen, raa’an ja väkivaltaisenkinJatka lukemista ”Tieto lisää tuskaa – ja niin kuuluukin olla”