Kirjoittajavieras Länsi-Uusimaa 15.11.2022 Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Täällä jokaisena tuntina ympäri vuoden yksi nainen kokee lähisuhdeväkivaltaa. Joka kolmas suomalaisnainen on kokenut parisuhteessa joko fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana. Kun mukaan lasketaan henkinen väkivalta sekä laajennetaan tarkastelua parisuhdeväkivallasta lähisuhdeväkivallaksi, muuttuvat luvut yhä raadollisemmiksi: 75 % suomalaisista 16–74-vuotiaista naisista on jossain elämänsä vaiheessaJatka lukemista ”KIRJOITTAJAVIERAS: Kuinka moni peittelee mustelmia?”
Avainsana-arkisto:lohja
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 12.10.2022
Lohjan kaupunginvaltuuston lokakuun kokous pidettiin keskiviikkona 12.10. Kokouksen esityslista oli pitkä, mutta pykäläkohtien runsauden selittää lukuisten aloitteiden loppuun käsitteleminen. Ensimmäinen varsinainen lista-asia oli kaupunginjohtajan irtisanoutuminen. Tästä ei puheita pidetty sen enempää kuin mitä valtuuston puheenjohtaja totesi, eli tilanne on nyt tämä ja eteenpäin mennään hallintosäännön mukaisin sijaisjärjestelyin ja tulevia ratkaisuja pohditaan parhaillaan. Seuraavana listalla oliJatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 12.10.2022”
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022
Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun kokoukseen Monkolan valtuustosaliin keskiviikkona 14.9.2022. Lista oli kohtuullisen lyhyt, mutta ilta sisälsi kuitenkin useita mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä lopulta yhden äänestyksenkin. Listan ensimmäinen suurempi asia oli talouden osavuosikatsaus. Tällä hetkellä Lohjan taloustilanne on lähtökohtaisesti hyvä. Kuten aiemminkin olen nostanut esille, tämä tilanne ei kuitenkaan tämän hetkisen arvion mukaan ole pidemmän päälle pysyvä.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022”
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022
Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun kokoukseen Monkolan valtuustosaliin keskiviikkona 14.9.2022. Lista oli kohtuullisen lyhyt, mutta ilta sisälsi kuitenkin useita mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä lopulta yhden äänestyksenkin. Listan ensimmäinen suurempi asia oli talouden osavuosikatsaus. Tällä hetkellä Lohjan taloustilanne on lähtökohtaisesti hyvä. Kuten aiemminkin olen nostanut esille, tämä tilanne ei kuitenkaan tämän hetkisen arvion mukaan ole pidemmän päälle pysyvä.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 14.9.2022”
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 17.8.2022
Elokuun helteistä iltaa vietettiin Monkolassa valtuustosalissa. Kuumuus meinasi viedä järjen, mutta niin meinasi viedä muutamat valtuustosalissa kuullut puheenvuorotkin. Asialistalla oli muutama aidosti suuri asia. Ensimmäisenä asiana käsiteltiin Virkkalan alueen uuden varhaiskasvatusyksikön, eli suomeksi uuden päiväkodin kohtaloa. Asiaa on valmisteltu ja hetkittäin vatuloitukin jo muutaman vuoden verran. Kukaan ei matkan varrella ole kyseenalaistanut sitä, etteikö VirkkalaanJatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 17.8.2022”
SATEENKAAREN ALLA
Puhe Lohjan Pride-piknikillä 16.7.2022 Viisi vuotta sitten järjestettiin Lohjan ensimmäinen Pride-tapahtuma, johon itsekin osallistuin lasteni ja ystävieni kanssa. Aiemmin olin seurannut Pride-tapahtumia vain uutisoinnin kautta. Minun Pride-historiani on lyhyt, mutta historia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon tavoittelun taustalla on pitkä. Antiikin Kreikassa biseksuaalisuus oli osa tavallista arkea. Homoseksuaalit muuttuivat jahdatuiksi rikollisiksi vasta myöhäiskeskiajalla kristillisen kirkon otettuaJatka lukemista ”SATEENKAAREN ALLA”
KIRJOITTAJAVIERAS: Lohjalaista ”demokratiaa”
(Länsi-Uusimaa 3.7.2022) Kirjoittajavieras Laura Skaffari: Lohjalaista ”demokratiaa” Tässä vaiheessa, kun edellisistä kuntavaaleista on jo kulunut vuosi ja seuraaviin on vielä aikaa, on hyvä hetki ottaa tarkasteluun pitkään käytössä ollut lohjalainen erikoisuus, joka liittyy vaalien jälkeiseen luottamuspaikkojen, eli lautakunta-, jaosto- sekä hallituspaikkojen jakamiseen. Tarkastellaan ensin, miten se tapahtuu muualla. Monessa kunnassa luottamuspaikkojen jaossa käytetään yhdessä sovittua jakotaulukkoa. JakotaulukossaJatka lukemista ”KIRJOITTAJAVIERAS: Lohjalaista ”demokratiaa””
KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 15.6.2022
Kaupunginvaltuuston kesäkuun kokouksesta on kulunut jo tovi. Tiivistelmän kirjoittaminen on jäänyt rippijuhlien, töiden ja kesävieraiden katveeseen. Eli vasta juhannus ja helteet palauttivat keskeneräisen kirjoitustyön mieleeni. Mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. 😊 Lohjan kaupunginvaltuusto kokousti keskiviikkona 15.6. auringon paistaessa ulkona lähes pilvettömältä taivaalta. On hetkiä, jolloin toivoisi, että käytössämme olisi myös ulkona oleva valtuustosali.Jatka lukemista ”KOKOUSTIIVISTELMÄ: LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTO 15.6.2022”
VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS (OSA 2)
OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.6.2022 Arvoisa puheenjohtaja sekä muut läsnäolijat Ryhmäpuheenvuorossamme nostin jo esille muutamia haastekohtia, joihin jatkossa täytyy kiinnittää yhä tarkempaa huomiota. Yhden mielestäni varsin merkittävän asian haluan kuitenkin vielä erikseen nostaa esille. Tämä kipukohta, joka vaatii ehdottomasti toimenpiteitä, liittyy henkilöstön työhyvinvointikyselyihin. Ensimmäinen askel parempaan on jo otettu, kun kyselyssä on siirrytty valtakunnalliseen pohjaan, jonkaJatka lukemista ”VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS (OSA 2)”
VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.6.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö Jälleen on vuosi vierähtänyt ja tarkastelussa on edellisen vuoden henkilöstökertomus. Ennen kuin teen kyseisestä asiakirjasta muutaman noston (osan tässä ryhmäpuheenvuorossa ja osan omassa puheenvuorossani) haluaisin ottaa esille pari muuta aiheeseen liittyvää asiaa. Ihan ensimmäisenä kiitän viime valtuustokauden valtuutettuja. Heidän ansiosta Lohjalla toimii jälleen henkilöstöjaosto. Minulla onJatka lukemista ”VUODEN 2021 HENKILÖSTÖKERTOMUS”