LOHJAN YHTEISLYSEON LUKION REMONTTI

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 23.3.2022 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä nettiTV:n katsojat Lohjan Yhteislyseon lukio. Tuttavallisemmin Pohjolanmäki. Kavereiden kesken Lyllinäkin tunnettu. Toivottavasti meidän käsittelyssämme nyt ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa. Toukokuussa 2018 kaupunginvaltuuston enemmistö päätti, että Lohjalle ei rakenneta uutta lukiota vaan Pohjolanmäen lukiokiinteistö remontoidaan. Marraskuussa 2019 hyväksyimme remontin hankesuunnitelman. Hankesuunnitelman hyväksymistä edelsi lukuisat keskustelut siitä, mitä remonttitoimenpiteitäJatka lukemista ”LOHJAN YHTEISLYSEON LUKION REMONTTI”

Kokoustiivistelmä: Aluevaltuusto 7.3.2022

Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto kokoontui eilen ensimmäiseen kokoukseensa Espoossa, Aalto-yliopiston Dipolissa. (On muuten upea rakennus!) Vaikka kokous oli historiallinen, oli oma mieli tyhjä ja turta. Jotenkin juuri tällä hetkellä nämä asiat tuntuvat niin mitättömiltä, vaikka hyvin ymmärrän, ettei näin todellakaan ole. Kokouksessa hyväksyttiin hyvinvointialueen hallintosäännön ensimmäinen versio. Hallintosääntö ei ole valmis, vaan sitä tullaan muokkaamaan vielä useampaanJatka lukemista ”Kokoustiivistelmä: Aluevaltuusto 7.3.2022”

Kirjoittajavieras: SOTA JA HISTORIA IHON ALLA

Kirjoittajavieras Laura Skaffari (Länsi-Uusimaa 1.3.2022) Lapsena pelkäsin Irakin ja Iranin sekä Afganistanin sotia. Pelkäsin sodan leviävän Suomeen. Yliopistossa historiaa opiskellessani itkin sotahistorian luennoilla. Lapsuuden pelko palasi. Ja aina se pelko kohdistui itään. Se pelko on täällä taas. Samoin ahdistus ja viha. Viha ihmisten (ihmisen) ahneutta kohtaan. Viha itsekkyyttä, piittaamattomuutta ja itsensä ylentämistä kohtaan. Venäjän (Putinin)Jatka lukemista ”Kirjoittajavieras: SOTA JA HISTORIA IHON ALLA”

Tieto lisää tuskaa – ja niin kuuluukin olla

Lapsena pelkäsin Afganistanin sotaa. Samoin Irak-Iran-sotaa. Pelkäsin niiden leviävän Suomeen. Yliopistossa historiaa opiskellessani itkin sotahistorian luennolla. Lapsuuden pelko palasi. Ja se pelko on täällä taas. Samoin ahdistus, vitutus ja viha. Viha ihmisten (ihmisen) ahneutta kohtaan. Viha itsekkyyttä, piittaamattomuutta ja itsensä ylentämistä kohtaan. Historian opettaminen on pohja kaikelle ihmisyydelle ja ymmärrykselle. Aidon, realistisen, raa’an ja väkivaltaisenkinJatka lukemista ”Tieto lisää tuskaa – ja niin kuuluukin olla”

TOIMENPITEITÄ PAVOINVOIVAN NUORISON AUTTAMISEKSI

(LU 11.2.2022) Viime päivien lehdissä on nostettu esille nuorten pahoinvointi. Ja syystä. Yhä pahenevalta tilanteelta ei voi enää sulkea silmiä.  Päihteet ja väkivalta ovat sekä osa pahoinvointia että pahoinvoinnin tuottamia reaktioita. Pahoinvoinnin taustalta löytyvät mm. mielenterveyden ongelmat, kiusaaminen, perheiden monet ongelmat sekä nuorten some-maailma, jossa luodaan mitä erikoisempia ihannekuvia. Jotain on kuitenkin myös yritetty tehdä.Jatka lukemista ”TOIMENPITEITÄ PAVOINVOIVAN NUORISON AUTTAMISEKSI”

NYT ALKAA TYÖ – YHTEISTYÖ

(L-U ym. 28.1.2022) Aluevaalit ovat nyt takana ja tulokset selvillä. Länsi-Uudellamaalla tulos on monella tapaa ennakoidun mukainen. Aluevaltuuston paikoista espoolaisilla on noin 60 % ja muissa kunnissa asuvilla noin 40 %. Maaliskuun alussa aloitamme työn luodaksemme Länsi-Uudellemaalle toimivan hyvinvointialueen. Kuten kaikki tiedämme, tämä tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Edessä tuntuu tällä hetkellä olevan pelkkiäJatka lukemista ”NYT ALKAA TYÖ – YHTEISTYÖ”

Kirjoituksia Facessa ennen ja jälkeen vaalituloksen

Sunnuntaina päivällä vatsa jännityksestä kipeänä: Kiitos teille mahtavat tukijoukkoni kampanjointiavusta. Ilman teidän kaikkien panosta olisin ollut pulassa (tai olisin kuntoillut huomattavasti enemmän jakaessani noita flaikkuja yksin pitkin Lohjaa). Flaikusta on tullut myös paljon positiivista palautetta. Hyvät tekstit ja ammattilaisen tekemä suunnittelu. Eipä olisi ollut noin hienoa esitettä jaossa ilman ystäviä. Tänään illalla sitten selviää, mikäJatka lukemista ”Kirjoituksia Facessa ennen ja jälkeen vaalituloksen”

VALTUUSTON KOKOUS 19.1.2022 – TIIVISTELMÄ

Vuoden 2022 ensimmäinen Lohjan kaupunginvaltuuston kokous on pidetty. Lista oli kohtuullisen lyhyt ja mikään asia ei virittänyt valtuutettuja suuriin puheisiin. Kokous toteutettiin Teamsilla ja on katsottavissa alla olevasta linkistä. Hallintosääntö- ja organisaatiotyöryhmä oli yhdessä hallintojohtajan kanssa valmistellut heti vuoden alussa muutaman kiireellisen muutoksen hallintosääntöön. Itse olin tässä pykälässä esteellinen, sillä yhtenä päätettävänä asiana oli kolmenJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 19.1.2022 – TIIVISTELMÄ”

MITÄ ALUEVAALIEHDOKKAAT VOIVAT LUVATA?

(L-U 4.1.2022) Valtuustokollegamme Jussi Patinen nosti Lohjalaiset-palstalla esille tärkeää pohdintaa tulevaan aluevaltuustoon liittyen. Patinen pohti, miten ehdokkaat voivat toteuttaa lupauksensa lähipalveluiden säilyttämisestä, mikäli yli puolet valtuuston jäsenistä on espoolaisia. Esille nousivat myös kysymykset, onko todellisuudessa mitään merkitystä sillä, ketä tulevissa vaaleissa äänestää vai äänestääkö ollenkaan. Patinen on täysin oikeassa siinä, että yksittäisen ehdokkaan on turhaJatka lukemista ”MITÄ ALUEVAALIEHDOKKAAT VOIVAT LUVATA?”

VALTUUSTON KOKOUS 15.12.2021 – TIIVISTELMÄ

Vuoden viimeisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa oli siirrytty jälleen etäyhteyksien äärelle. Omassa valtuustosalissani paloivat kynttilät ja joulukuusi oli oikein kaunis. Tarjoiluna oli hieman jälkiuunileipää sekä lukuisia kupillisia teetä ja glögiä. Esityslistalla ns. suurena asiana oli talousarvio vuodelle 2022. Talousarviota oli käsitelty hallituksessa jo yli 10 tunnin verran. Kuten ryhmäpuheenvuorossanikin totesin, monet käsittelytunnit eivät suinkaan johtuneet siitä, ettäJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 15.12.2021 – TIIVISTELMÄ”