RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 16.6.2020 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kokousta seuraava yleisö Vuosi 2020 jäänee kaikkien mieleen hyvin erikoisena vuotena. Lähes kaikkea tekemistämme väritti pandemia nimeltä COVID-19. Niin myös Lohjan kaupungin henkilöstön toimintaa. Kun tarkastelemme henkilöstökertomusta, on meidän pidettävä jossain määrin COVID-lasit jatkuvasti silmillämme. Mm. sairauspoissaolojen määriä on turha liian tarkkaan viime vuoden osalta tutkailla. NostanJatka lukemista ”HENKILÖSTÖKERTOMUS 2020”
Kirjoittaja-arkisto:Laura Skaffari
NUMMENKYLÄN JA PULLIN KOULUJEN LAKKAUTTAMINEN
OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 21.4.2021 (vastine edeltäviin puheenvuoroihin) Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja valtuuston kokousta seuraavat kuntalaiset Heli Saukkola nosti puheenvuorossaan esille ensi vuoden aloittavien ykkösluokkalaisten määrän Muijalassa. 17 oppilasta, Nummenkylän koulusta siirretyt oppilaat mukaan lukien. Olisi ollut hienoa, että valtuutettu Saukkola olisi ottanut rinnalle myös tulevien 6.-luokkalaisten lukumäärän. 32. Onko silloinkin kyseessä oppilaiden edun mukainenJatka lukemista ”NUMMENKYLÄN JA PULLIN KOULUJEN LAKKAUTTAMINEN”
AAMUNAVAUS ANTTILASSA – JÄÄHYVÄISET YSEILLE
Hyvää huomenta Anttilan koulun väki Tänään äänessä on Laura-opo. Äsken soitin teille yhden suomipopin suosikkibiiseistäni. Bändi oli Aknestik ja biisi Ainoastaan, toistaiseksi. Minulla on jo vuosia ollut tapana soittaa tämä kappale yseille heidän viimeisellä opotunnillaan. Koska tänä vuonna minulla ei ole mahdollisuutta olla teidän viimeisillä opotunneillanne, enkä ole täällä teidän peruskoulunne päättäjäispäivänä, halusin tulla nyt soittamaan tuon biisin ja sanomaanJatka lukemista ”AAMUNAVAUS ANTTILASSA – JÄÄHYVÄISET YSEILLE”
VALTUUSTON KOKOUS 24.3.2021 – KOKOUSTIIVISTELMÄ
Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui tänään historiansa ensimmäiseen etäkokoukseen. 51 valtuutettua kokoontui Teamsin äärelle ja pääosin yhteydet toimivat hyvin. Valtuuston listalla oli tänään uudestaan Lohjan elinvoimaohjelman (2020-2025) hyväksyminen. Elinvoimaohjelma oli valtuuston käsittelyssä jo tammikuussa. Tuolloin valtuusto jätti elinvoimaohjelman pöydälle, sillä halusimme nähdä, mitä tapahtuu Paloniemen lomakylähankkeelle ja Lohjan Yrityskiinteistöt Oy:lle. Nyt on nämä asiat maalissa, tai osuvampaaJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 24.3.2021 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”
GUNNARLAN TONTTIEN HINNOITTELUPÄÄTÖS
RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTO 24.3.3021 Arvoisa puheenjohtaja, arvon valtuutetut, viranhaltijat ja kautta aikojen Lohjan valtuuston ensimmäistä etäkokousta seuraava yleisö Kun pari, kolme vuotta sitten olin ystäväni kanssa iltakävelyllä ns. Gunnarlan uudella puolella, herätti minussa jonkinlaista epäuskoa se aavekaupunki, jonka kaduilla kuljin. Tiet ja kevyen liikenteen väylät oli asfaltoitu, liikennemerkit ja istutukset paikoillaan ja katuvalot paloivat. Yhtään valmistaJatka lukemista ”GUNNARLAN TONTTIEN HINNOITTELUPÄÄTÖS”
PULLI VAI MYK, KAS SIINÄPÄ KYSYMYS
MIELIPIDEKIRJOITUS LÄNSI-UUSIMAA 10.3.2021 Länsi-Uusimaa uutisoi sunnuntaina 7.3.2020 Pullin koulun oppilaiden mahdollisesta siirtymisestä Mäntynummen yhtenäiskoulun tiloihin ensi lukuvuoden alkaessa. Lehtitietojen mukaan tämä on mahdollista, mikäli Mäntynummen sisäilmaongelmaisia tiloja kunnostetaan 35 000 eurolla tämän kevään aikana. Tällä summalla pitäisi saada nyt käytöstä poissa olevat tilat, joissa niin oppilaat kuin opettajatkin ovat oireilleet, yläkoululaisille turvallisiksi. Väistämättä mieleen nousee muutamaJatka lukemista ”PULLI VAI MYK, KAS SIINÄPÄ KYSYMYS”
OPETTAJIEN PUSSIIN VAI LOHJALAISTEN LASTEN JA NUORTEN PUSSIIN
MIELIPIDEKIRJOITUS LÄNSI-UUSIMAA 16.2.2021 Toimittaja Jukka Nurmilaakso kirjoitti lauantain (13.2.2021 LU) lehdessä Lohjan nykyisten valtuutettujen asettumisesta ehdolle kevään kuntavaaleissa. Jutussa julkaistiin suuresti arvostamani valtuutetun Toni Häggin kommentti, jossa hän kertoi olevansa kyllästynyt luottamushenkilöihin, jotka ovat johtavien viranhaltijoiden vietävissä. Pahimmaksi ryhmäksi Hägg nimesi opettajat, jotka Häggin mukaan pelaavat omaan pussiin kouluasioissa niin paljon kuin mahdollista. Olen koettanutJatka lukemista ”OPETTAJIEN PUSSIIN VAI LOHJALAISTEN LASTEN JA NUORTEN PUSSIIN”
VALTUUSTON KOKOUS 20.1.2021 – KOKOUSTIIVISTELMÄ
Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden 2021 ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkoiltana Laurentius-salissa. Kokouksen asialista oli pitkähkö, mutta lyheni jonkin verran, koska sekä elinvoimaohjelma että Lohjan Yrityskiinteistöt Oy:n perustaminen päätettiin jättää pöydälle. Elinvoimaohjelman tiimoilta pidettiin kuitenkin ryhmäpuheenvuorot ennen asian käsittelyn keskeyttämistä. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron piti Annmarie Kuurto ja se löytyy tallenteesta kohdasta 15:10. Useat ryhmät nostivat elinvoimaohjelmasta esille samoja teemoja:Jatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 20.1.2021 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”
LAUTAKUNTIEN KOKO
RYHMÄPUHEENVUORO 20.1.2021 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, kuntalaiset ja viranhaltijat Kaupunginvaltuusto päätti viime marraskuussa, että Lohjan kaupunginvaltuuston koko tulee säilymään 51 valtuutetussa myös seuraavat neljä vuotta. Tähän päädyimme, jotta voimme turvata sekä alueellisen edustuksellisuuden että pienten puolueiden ja poliittisten ryhmien toimimisen valtuustossa. Koska valtuusto käyttää kunnan korkeinta päätösvaltaa, on tärkeää turvata demokratian toteutuminen ja kuntalaisten äänen kuuluminenJatka lukemista ”LAUTAKUNTIEN KOKO”
VALTUUSTON KOKOUS 16.12.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ
Lohjan kaupunginvaltuusto kokousti vuoden 2020 viimeisen kokouksen keskiviikkona 16.12. Kokous oli pitkä ja monin paikoin eriasteista tuskaa, ahdistusta ja myötähäpeää aiheuttava. Asialistalla oli monta kiperää aihetta, kuten talousarvio vuodelle 2021, pakolaisten vastaanotto vuodesta 2021 alkaen sekä vuoden 2019 hyvinvointikertomus. Kirjoittelen kokouskoosteen vasta nyt, sillä hieman olen tarvinnut aikaa hengittelyyn kokouksen jälkeen. Siinä määrin erilaiset arvopohjaisetJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 16.12.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”