VALTUUSTON KOKOUS 7.10.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ

Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui lokakuun kokoukseen 7.10. Listalla muut asiat olivat ns. läpinuijittavia, mutta talouden tasapainottaminen kirvoitti lukuisia puheenvuoroja ja äänestyksiä. Käynkin tässä raportissani läpi vain tasapainottamistoimenpiteisiin liittyviä asioita. Valtuusto oli edellisen talouden tasapainotuslistan äärellä toukokuussa 2019. Tuolloin päätettyjen toimien tuoma säästöt / lisätyt tuotot olivat laskennallisesti noin yhdeksän miljoonaa euroa. Tällä kertaa listalla oli noinJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 7.10.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”

KOULUVERKKOMME – VETOVOIMA, TYÖNTÖVOIMA VAI PELKKÄ KULUERÄ

MIELIPIDEKIRJOITUS LÄNSI-UUSIMAA-LEHDESSÄ 5.10.2020 Kouluverkkomme on jälleen päätöksenteon kohteena. Koulut ovat olleet ns. nuijan alla jo lukemattomia kertoja. Moni koulu on nuijan alle myös jäänyt. Haluamme osaltamme nostaa keskusteluun mukaan muutaman meille erityisen merkityksellisen näkökulman. Tulevaisuus. Meidän tulee tehdä päätöksiä, jotka ovat kuntalaisten edun mukaisia vielä 10-20 vuoden kuluttuakin. Uusimmat selvitykset osoittavat, että ihmiset haluavat yhäJatka lukemista ”KOULUVERKKOMME – VETOVOIMA, TYÖNTÖVOIMA VAI PELKKÄ KULUERÄ”

VALTUUSTON KOKOUS 9.9.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ

Tässä tämän päivän valtuuston kokous. Sote-lausunto oli ainoa suuremmin keskustelua herättänyt asia. Minun puheenvuoroni löytyy noin kohdasta 46.00. Pohdin puheenvuorossani vain opiskeluhuollon mahdollista siirtämistä kunnilta sote-maakunnille. Paula Nordströmon pitämä Vihreiden ryhmäpuheen voitte katsoa ja kuunnella kohdasta 20.00. Niin ja valtuuston lopuksi Jani Méling kävi ryhmämme puolesta sanomassa sanasen siitä, miten varttivaltuuston tekemät aloitteet ansaitsevat yhtäJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 9.9.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”

OPISKELUHUOLLON SIIRTYMINEN SOTEEN

OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 9.9.2020 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut sekä muut läsnäolijat ja keskustelua seuraavat Opiskeluhuolto on herättänyt viimeisten vuosien aikana runsaasti keskustelua lukuisissa Suomen kunnissa. Monissa kunnissa, kuten Lohjallakin, on jouduttu toteamaan, että opiskeluhuoltoon ei ole nykyisellään kanavoitu riittävästi resursseja. Suuressa osassa kuntia etenkin koulukuraattoreja ja -psykologeja on liian vähän. Nyt käsittelyssä olevassa sote-lausunnossa Lohjan kaupunkiJatka lukemista ”OPISKELUHUOLLON SIIRTYMINEN SOTEEN”

VALTUUSTON KOKOUS 26.8.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ

Ja näin alkoi tämän valtuustokauden viimeinen valtuuston lukuvuosi! (Näin ei asiaa ilmaisisi varmaan kukaan muu kuin opettaja.) Tervetuloa mukaan vielä yhden lukuvuoden ajaksi lukemaan tiivistelmiä Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksista. Elokuun valtuuston asialista oli kohtuullisen suppea. Useimmat pykälät liittyivät aloitteisiin, jotka katsottiin loppuun käsitellyiksi. Mutta oli mukana yksi runsaasti keskustelua sekä pari äänestystäkin vaatinut asia. Lohjalla onJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 26.8.2020 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”

PENTINKULMA

RYHMÄPUHEENVUORO 26.8.2020 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä kuntalaiset Pentinkulman tarveselvitys oli valtuuston keskustelussa jo viime keväänä. Tuolloin asia päätettiin jättää pöydälle todeten, että asiaan palataan kesän jälkeen. Juuri näin on toimittu ja nyt on aika tehdä päätös, jonka mukaisesti asia sitten etenee. Koetan puheenvuorossani perustella sitä, miksi Vihreän ryhmän mielestä on tärkeää, että asia todellakinJatka lukemista ”PENTINKULMA”

TILINPÄÄTÖS 2019

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 17.6.2020 Arvoisa puheenjohtaja sekä muut läsnäolijat ja kuuntelijat Samaan tapaan kuin peruskouluissa jaetaan joka kevät päättötodistuksia, hyväksytään kunnissa joka kevät edellisen vuoden tilinpäätös ja myönnetään vastuuvapaus taloudesta vastanneille henkilöille. Näin tänäkin vuonna. Tehdäänpä kuitenkin ensin pieni kurkkaus menneisiin vuosiin: Keväällä 2017 Länsi-Uusimaa-lehti otsikoi Lohjan talouden nousevan ja tilinpäätöksen olevan parempi kuin vuosikausiin. VuonnaJatka lukemista ”TILINPÄÄTÖS 2019”

LOHJALAISTEN OPPILAIDEN ARVOSTAMA OPETTAJA – OPPILAIDEN KIRJOITTAMA VASTINE

LÄNSI-UUSIMAA 15.5.2020 Lohjalaiset ovat facebookissa, twitterissä sekä täällä paikallislehden mielipidepalstalla on ollut nyt paljon keskustelua, joissa osassa on kyseenalaistettu lohjalaisen opinnonohjaajan ja opettajan Laura Skaffarin ammatillisuutta. Nyt on vuorossa entisten ja nykyisten oppilaiden sekä muutaman oppilaan vanhemman näkökulma asiaan. Pyysin mm. omalla Instagram-tililläni entisiä ja nykyisiä kyseisen koulun oppilaita ottamaan minuun yhteyttä ja kirjoittamaan omiaJatka lukemista ”LOHJALAISTEN OPPILAIDEN ARVOSTAMA OPETTAJA – OPPILAIDEN KIRJOITTAMA VASTINE”

EREHTYMINEN ON INHIMILLISTÄ JA EREHDYKSEN TUNNUSTAMINEN VIISAUTTA

LÄNSI-UUSIMAA 14.5.2020 Sivistys mitataan sillä, miten ihminen kohtelee toisia ihmisiä. Minä kadotin sivistykseni hetkellisesti kirjoittaessani huonon kommentin Twitter-keskustelun kommenttiketjuun. Ymmärsin typeryyteni nopeasti ja poistin kommenttini Twitteristä. Mutta kuten tiedetään, mitä nettiin laitetaan, säilyy se siellä ikuisesti. Olen pahoillani asiattomasti muotoillusta kommentistani. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Luoma ja Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Sundqvist nostivat asian esiin Länsi-Uusimaa-lehdessä. He olivat kuitenkinJatka lukemista ”EREHTYMINEN ON INHIMILLISTÄ JA EREHDYKSEN TUNNUSTAMINEN VIISAUTTA”

VALTUUSTORYHMÄN PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS LOHJAN VIHREILLE

Valtuustokausi 2017-2021 on kääntynyt viimeiseen kaarteeseen ja siitä loppusuoralle, mikäli vertaamme nelivuotiskautta 400 metrin juoksuun. Kuluneeseen kolmeen vuoteen on mahtunut päätöksentekoa laidasta laitaan. Vihreä valtuustoryhmä on tällä kaudella ollut Lohjan kaupunginvaltuuston kolmanneksi suurin ryhmä. Tämän myötä olemme saaneet vahvan edustuksen niin kaupunginhallitukseen kuin lautakuntiinkin (kaikkiin kaksi jäsentä) sekä paikan kaikissa työryhmissä. Työryhmien aiheina ovat olleetJatka lukemista ”VALTUUSTORYHMÄN PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS LOHJAN VIHREILLE”