LOHJAN LUKION PERUSKORJAUS

RYHMÄPUHEENVUORO 13.11.2019 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, salissa olijat sekä nettitv:n katselijat Lohjan Yhteislyseon lukion peruskorjaus on edennyt hankesuunnitelmavaiheeseen. Ja hyvä niin. Olemme saaneet viime kuukausina kuulla, mitä kaikkea Pohjolanmäen valtias olikaan vuosikymmenten saatossa rakenteisiinsa imenyt. Mikrobivaurioiset Toja-levyt, betonivalujen sisälle jätetyt puiset tukirakenteet, litimärkä kallio kiinni lattiarakenteissa, ilmavuodot siellä ja täällä, salaojituksen puutteet sekä VOC-yhdistepitoisuudet esim. opettajienJatka lukemista ”LOHJAN LUKION PERUSKORJAUS”

VALTUUSTON KOKOUS 9.10.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ

Valtuustokokous 9.10 sekä muuta poliittista pohdintaa Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui jälleen päätöstenteon äärelle keskiviikkona 9.10. Lista oli tällä kertaa sellainen, että suurin osa asioista oli lähinnä vain hyväksyttävä riippumatta siitä, oliko rahaa vai ei. Muutama asia kuitenkin herätti keskustelua.Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan piirissä näyttäisi kuluva vuosi sujuvan alle budjetoidun määrärahan. Alitusta tulee näillä näkymin lähinnäJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 9.10.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”

TILINPÄÄTÖS 2018

RYHMÄPUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 12.06.2019 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet ja muut läsnäolija ja katselijat netti-tv:n äärellä. Lohjan kaupungin tilinpäätös 2018 on poikkeuksellisen huono. Kaupungin tulot laskivat jo toista vuotta peräkkäin. Tilannetta vaikeutti verotuksessa ilmentynyt arviointivirhe. Tasapainotusohjelman laatimisen myötä huomio siirtyi säästöjen etsintään. Epävarmuus ja pelko saivat jalansijaa. Olemme muuttotappiokunta. Tältä kuulostaa Lohjan viime vuosi suorien lainausten muodossa.Jatka lukemista ”TILINPÄÄTÖS 2018”

VALTUUSTON VARAPUHEENJOHTAJAN PESTI TAKANA – KIRJOITUS FACESSA KESÄKUUSSA 2019

Valtuustokausi puolivälissä. Kaksivuotinen pestini kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana tuli tiensä päähän. Kaksi vuotta sitten oli kauhusta kankeana ja jännityksestä jäykkänä (koska olen nainen, voin luontevasti käyttää näitä vertauksia)! En tiennyt yhtään, mitä tulevat pari vuotta tuovat tullessaan. En mm. tiennyt aluksi edes sitä, että valtuuston puheenjohtajisto on mukana kaupunginhallituksen kokouksissa puheoikeudella höystettynä. Tuon, ja paljon, paljonJatka lukemista ”VALTUUSTON VARAPUHEENJOHTAJAN PESTI TAKANA – KIRJOITUS FACESSA KESÄKUUSSA 2019”

JÄRNEFELTIN KOULU

RYHMÄPUHEENVUORO (yhdessä Katri Piiparisen kanssa) 12.6.2019 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet ja yleisö Järnefeltin koulun sisäilman haasteet ovat olleet puheenaiheena koko minun Lohjalla asumiseni ajan, eli vuodesta 2004 lähtien. Jo tuolloin, aloittaessani työt Järnefeltin koulussa, oli talossa opettajia, jotka oireilivat sisäilman takia voimakkaasti. Hiljalleen sairauslomia alkoi olla yhä enemmän. Vaikka taloa remontoitiin moneen otteeseen ja taloJatka lukemista ”JÄRNEFELTIN KOULU”

AAMUNAVAUS ANTTILASSA – SIIVOUSPÄIVÄ JA LUONTO

Viime viikolla oli kansallinen siivouspäivä. Monet koulut osallistuivat päivään keräämällä roskia koulunsa ympäristöstä. Itse osallistuin siivouspäivään kotini lähellä Vappulassa. Keräsin reilun tunnin lenkin aikana kaksi muovikassillista roskia pyöräteiden ja katujen varsilta. Tupakan tumppeja, nenäliinoja, rikkinäisiä leluja, patterin, leipäpusseja, uuden vuoden rakettien pakkauksia. Ehdottomasti eniten kuitenkin erilaisia karkkipapereita, sipsipakkauksia sekä mehu- ja energiajuomatölkkejä. Jatkoin siivousteemaani viikonloppuna kerätenJatka lukemista ”AAMUNAVAUS ANTTILASSA – SIIVOUSPÄIVÄ JA LUONTO”

RUOTSINKIELINEN VARHAISKASVATUS

OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.5.2019 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, muut läsnäolijat salissa sekä netin äärellä Valtuutettu Grandell esitti puheenvuorossaan jo kattavasti perusteluja sille, miksi Virkkalan ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen alaluokkien on järkevintä jatkaa pääosin nykyisellä toimintamallilla ja nykyisissä tiloissa. Korostan kuitenkin vielä paria asiaa. Laurentius-taloon on suunniteltu tilat Labanin väelle. Mikäli näihin tiloihin sijoitetaan nyt kokonaan ruotsinkielinenJatka lukemista ”RUOTSINKIELINEN VARHAISKASVATUS”

VALTUUSTON KOKOUS 15.5.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ

Viime keskiviikkona pidettiin Lohjan kaupunginhallituksen kokous, jossa päätettiin kaupungin talouden tasapainottimiseen pyrkivistä toimista. Listalla oli myös Ojamon koulun rakentamispäätös sekä seuraavan kaksivuotiskauden kaupunginhallituksen nimeäminen ja hallituksen puheenjohtajan palkkion määrittäminen. Tässä muutamia nostoja kokouksesta. Koko kuusituntisen kokouksen voi halutessaan katsoa YouTubesta. Linkki alla. Ojamon uuden koulun rakentaminen alkaa. Hyvä niin. Nykyisessä koulussa oireilut jatkuvat ja lapsiaJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 15.5.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”

AAMUNAVAUS ANTTILASSA – NUORTEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA

Hyvää huomenta koko Anttilan koulun väki Olen viime kuukausina ollut mukana lukuisissa keskusteluissa niin somessa kuin kasvotustenkin, joissa aiheena ovat olleet nuorten tavat ja mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaamme. Olen kuullut tsemppauksia ja kiitoksia siitä, miten nuoret ovat aktivoituneet. Kehuja, miten nuoret ovat fiksuja ja mahtavia pohdiskelijoita ja miten hienoa on, kun nuoret ovat tavallaan vuosien hiljaiselonJatka lukemista ”AAMUNAVAUS ANTTILASSA – NUORTEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA”

POHDINTAA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISESTA – TOUKOKUU 2019

Takana kaksi talouden tasapainottamiseen liittyvää seminaaripäivää. Jo näitä päiviä ennen olemme istuneet lukuisia tunteja noiden säästö- ja investointilistojen äärellä niin lautakunnissa, kaupunginhallituksessa, valtuustoinfoissa kuin omissa ryhmissämme. Ja lisäksi itse kukin on listoja itsekseen lukenut ja pohtinut. Ja koettanut kartoittaa omaa tietomääräänsä x-määrällä keskusteluita. Työtunteja on siis takana jo kymmeniä. Kuten jo aiemmin totesin, ei politiikassaJatka lukemista ”POHDINTAA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISESTA – TOUKOKUU 2019”