RUOTSINKIELINEN VARHAISKASVATUS

OMA PUHEENVUORO VALTUUSTOSSA 15.5.2019 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, muut läsnäolijat salissa sekä netin äärellä Valtuutettu Grandell esitti puheenvuorossaan jo kattavasti perusteluja sille, miksi Virkkalan ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen alaluokkien on järkevintä jatkaa pääosin nykyisellä toimintamallilla ja nykyisissä tiloissa. Korostan kuitenkin vielä paria asiaa. Laurentius-taloon on suunniteltu tilat Labanin väelle. Mikäli näihin tiloihin sijoitetaan nyt kokonaan ruotsinkielinenJatka lukemista ”RUOTSINKIELINEN VARHAISKASVATUS”

VALTUUSTON KOKOUS 15.5.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ

Viime keskiviikkona pidettiin Lohjan kaupunginhallituksen kokous, jossa päätettiin kaupungin talouden tasapainottimiseen pyrkivistä toimista. Listalla oli myös Ojamon koulun rakentamispäätös sekä seuraavan kaksivuotiskauden kaupunginhallituksen nimeäminen ja hallituksen puheenjohtajan palkkion määrittäminen. Tässä muutamia nostoja kokouksesta. Koko kuusituntisen kokouksen voi halutessaan katsoa YouTubesta. Linkki alla. Ojamon uuden koulun rakentaminen alkaa. Hyvä niin. Nykyisessä koulussa oireilut jatkuvat ja lapsiaJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 15.5.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”

AAMUNAVAUS ANTTILASSA – NUORTEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA

Hyvää huomenta koko Anttilan koulun väki Olen viime kuukausina ollut mukana lukuisissa keskusteluissa niin somessa kuin kasvotustenkin, joissa aiheena ovat olleet nuorten tavat ja mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaamme. Olen kuullut tsemppauksia ja kiitoksia siitä, miten nuoret ovat aktivoituneet. Kehuja, miten nuoret ovat fiksuja ja mahtavia pohdiskelijoita ja miten hienoa on, kun nuoret ovat tavallaan vuosien hiljaiselonJatka lukemista ”AAMUNAVAUS ANTTILASSA – NUORTEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA”

POHDINTAA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISESTA – TOUKOKUU 2019

Takana kaksi talouden tasapainottamiseen liittyvää seminaaripäivää. Jo näitä päiviä ennen olemme istuneet lukuisia tunteja noiden säästö- ja investointilistojen äärellä niin lautakunnissa, kaupunginhallituksessa, valtuustoinfoissa kuin omissa ryhmissämme. Ja lisäksi itse kukin on listoja itsekseen lukenut ja pohtinut. Ja koettanut kartoittaa omaa tietomääräänsä x-määrällä keskusteluita. Työtunteja on siis takana jo kymmeniä. Kuten jo aiemmin totesin, ei politiikassaJatka lukemista ”POHDINTAA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISESTA – TOUKOKUU 2019”

KOULUJEN VARJOVAALIT, JOITA EI PIDETTY

KIRJOITUS FACESSA 4 / 2019 Kuulin kuluneella viikolla, että eräs koulu oli jättänyt eduskuntavaalien varjovaalit pitämättä siksi, että he eivät halunneet ruokkia nuorten keskustelua maahanmuutosta ja luoda siten rasistista ilmapiiriä. Opettajien joukossa oli noussut esiin mm. kysymykset: ”Kun nyt puhutaan vain maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta, niin miksi koulussa kannattaisi vaaleja pitää, kun nuoret eivät osaa muustaJatka lukemista ”KOULUJEN VARJOVAALIT, JOITA EI PIDETTY”

VALTUUSTON KOKOUS 17.4.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ

Kuluneen viikon keskiviikkona kokoontui Lohjan kaupunginvaltuusto huhtikuun kokoukseen. Esityslista ei ollut mitenkään erityisen pitkä, mutta aikaa kului silti kaksi ja puoli tuntia. Ojamon koulun allianssimallin ja suunnitelmien lopulliset hyväksymiset jätettiin viime kaupunginhallituksessa pöydälle, joten niitä ei tässä kokouksessa käsiteltykään. Täten listalla oli kaksi ns. suurta asiaa: Järnefeltin koulun suunnitelma sekä Hyvää ikää Lohjalla – ikääntyneidenJatka lukemista ”VALTUUSTON KOKOUS 17.4.2019 – KOKOUSTIIVISTELMÄ”

AAMUNAVAUS ANTTILASSA – MIELIPITEEN ILMAISEMINEN

Hyvää huomenta koko Anttilan koulun väki  Olen viime viikkoina, kuten niin monta kertaa aiemminkin elämäni matkan varrella pohtinut sitä, milloin pitäisi pitää omat mielipiteet ja näkemykset omana tietona ja milloin on hyvä hetki kertoa niitä muillekin. Teistä varmaan jokainen tietää, että minä puhun paljon. Osa tietää senkin, että kirjoitan paljon. Ne jotka ovat joskus kuunnelleetJatka lukemista ”AAMUNAVAUS ANTTILASSA – MIELIPITEEN ILMAISEMINEN”

NAISTENPÄIVÄN AAMUNAVAUS ANTTILAN KOULUSSA

8.3.2019 Hyvää huomenta Tänään vietämme naistenpäivää. Mistä tässä päivässä oikein on kyse? Onko kyse siitä, että miesten pitää ostaa naisille kukkia vai siitä, naisten oikeuksien ja tasa-arvon toteutumisen eteen on edelleen käytävä taisteluita? Naistenpäivää on vietetty vajaan sadan vuoden ajan. Tuolloin sata vuotta sitten ei kukaan ajatellut, että tämän päivän tarkoitus olisi se, että naisilleJatka lukemista ”NAISTENPÄIVÄN AAMUNAVAUS ANTTILAN KOULUSSA”

LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAAN PANOSTETTAVA

MIELIPIDEKIRJOITUS LÄNSI-UUSIMAA 2/2019 Lohjan kaupungin tuoreesta hyvinvointikertomuksesta käy huolestuttavasti ilmi, miten lohjalaisten, etenkin lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt. Meistä jokainen tietää, miten tärkeää päivittäinen liikunta on kasvulle ja kehitykselle sekä kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnille. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Tämä pätee myös liikunnan harrastamisen määrään. Lasten ja nuorten liikuntaa on Lohjalla pyritty lisäämään monin tavoin.Jatka lukemista ”LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAAN PANOSTETTAVA”

GRAFFITISEINÄ

KOMMENTTIPUHEENVUORO GRAFFITISEINÄ-ALOITTEESEEN LIITTYEN 13.2.2019 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet ja yleisö Alkuun kiitokset Evita Malmille siitä, että kokosi vapaaehtoisten ryhmän pohtimaan sitä, miten Lohjalla voitaisiin toteuttaa katutaidetta kaupunkikuvamme piristämiseksi. Samoin kiitos vetovoimalautakunnalle, joka on osoittanut tahtotilansa siinä, että katutaidetta voidaan jossain muodossa tulevaisuudessa toteuttaa. Tämän aloitteen työstämisessä on nostettu esille useita erilaisia mahdollisuuksia lisätä katutaidetta Lohjalla.Jatka lukemista ”GRAFFITISEINÄ”